Tänään aamulla kävin vaa'alla ja luku 56kg sieltä tuli! Jee! Paino on alkanut taas tippumaan :) Pian seuraava välipysäkki on saavutettu kun 55kg tulee täyteen. Seuraava etappi onkin 50kg.
Tämä päivä on ollut aivan kamala fyysiseltä puolelta nimittäin tänään on taaaaas se buustipäivä joka ei ikinä onnistu niinku ois tarkotus, eikä tämäkään päivä ole poikkeus. Tää meni taas siihen että söin ja oksensin sitten taas söin ja oksensin ja sitte päätin, että ei nyt seuraavaa en oksenna, mutta oksensimpa sen silti... Ei tästä syömisestä tule mitään. Mie saan ahdistuksissani syötyä sen ruuan alas, mutta se tulee joka helvetin kerta aina ylös. En ole yhtään perillä kaloreista jota tänään on tullut, koska miehän oon oksentanu melkeempä kaikki syömäni ulos. Vähän on varmasti mahan pohjalle silti jäänyt, mutta aikas vähän. Mun päivän syömiset on koostunut leivästä, jugurtista, päärynästä ja keksistä eikä mikään noista pysynyt sisällä. Parempi, että luovutan kun en osaa syödä ja turhaa pilaan hampaitani oksentelulla. Parempi olla syömättä ja syödä vaan ne jotka on pakko ja paastota jos pystyy. Ei ylimääräisiä ruokia, jotka tulee kuitenki heti ulos.
Kun oksentelen niin huomaan aina, että en pysty enää hallitsemaan itseäni. Kuka normaali ihminen oksentaa syömänsä ruuat pois? Ei kukaan muu kuin syömishäiriöinen tai oksennustaudissa oleva ja poikkeuksena tietenkin rapulassa ja kännissä olevat.
Nyt mulla on kauhen heikko olo ja väsyttää kun ois vasta itkeny, mutta se johtuu ihan noista oksu sessioinneista. Kurkkuunki sattuu vähä...
torstai 30. lokakuuta 2014
maanantai 27. lokakuuta 2014
Kuulumisia
Eipä pääsyt käymään vaa'alla sunnuntaina... Äiti oli kokopäivän kotona, joten en päässyt. Äiti on ottanut patterit pois vaa'asta ja mun pitää neki aina laittaa paikoilleen joka kerta kun siellä käyn. Toisaalta mua ei haittaa hirveesti etten päässyt käymään vaa'aalla, koska mulla on enemmän aikaa saada tuloksia seuraavalle kerralle ;) Ehkä olisi isompi kuin 200g pudotus.
Tänään on tullut syötyä jugurttia, katkarapu salaattia ja läkerolia. Loppupäivän aijon elää teellä. Mulla on nyt menny syömiset tosi hyvin enkä oo repsahtanu, koska tiedän millanen olo mulla on aina sen jälkeen niin ei ei haluta syödä. Ruoka on vihollinen, eikä kalorit tee onnelliseksi.
Mulla on muuten noin 3 viikon päästä synttärit! :D Tulee 17 vuotta täyteen. Iskällä on samalla viikolla synttärit kuin mulla, joten me pidetään kakku kahvit viikonloppuna yhtäaikaa.. Itse en tietenkään aijo kakkua syödä vaan juon vain kahvia. En erityisesti edes pidä kakuista. Toivottavasti porukat ei ala patistaa mua maistaan ees yhtä palaa... Jos patistaa mun on pakko saada oksentaa se.
Mietin oisko mulla mitään mahdollisuuksia painaa ensi jouluaattona 55kg. Yritän kuitenkin parhaani päästä siihen tavoitteeseen joulukuuksi :D Parempi viellä jos painaisin viellä tuotakin vähemmän ;) Pitää vain elää mahdollisimma pienillä kaloreilla ja kuluttaa myös niitä. Enää en voi lenkkeillä, koska on liian kylmät ilmat, liukasta ja pimeää. Kuitenkin kotona sisällä voin muuten treenailla. Paastoamallahan sitä kuitenkin saa painon pois ja liikunta vain nopeuttaa sitä vauhtia. Urheilla en enää jaksa niin paljon mitä alussa, koska mulla ei oo tarpeeksi enrgiaa siihen.
Tänään on tullut syötyä jugurttia, katkarapu salaattia ja läkerolia. Loppupäivän aijon elää teellä. Mulla on nyt menny syömiset tosi hyvin enkä oo repsahtanu, koska tiedän millanen olo mulla on aina sen jälkeen niin ei ei haluta syödä. Ruoka on vihollinen, eikä kalorit tee onnelliseksi.
Mulla on muuten noin 3 viikon päästä synttärit! :D Tulee 17 vuotta täyteen. Iskällä on samalla viikolla synttärit kuin mulla, joten me pidetään kakku kahvit viikonloppuna yhtäaikaa.. Itse en tietenkään aijo kakkua syödä vaan juon vain kahvia. En erityisesti edes pidä kakuista. Toivottavasti porukat ei ala patistaa mua maistaan ees yhtä palaa... Jos patistaa mun on pakko saada oksentaa se.
Mietin oisko mulla mitään mahdollisuuksia painaa ensi jouluaattona 55kg. Yritän kuitenkin parhaani päästä siihen tavoitteeseen joulukuuksi :D Parempi viellä jos painaisin viellä tuotakin vähemmän ;) Pitää vain elää mahdollisimma pienillä kaloreilla ja kuluttaa myös niitä. Enää en voi lenkkeillä, koska on liian kylmät ilmat, liukasta ja pimeää. Kuitenkin kotona sisällä voin muuten treenailla. Paastoamallahan sitä kuitenkin saa painon pois ja liikunta vain nopeuttaa sitä vauhtia. Urheilla en enää jaksa niin paljon mitä alussa, koska mulla ei oo tarpeeksi enrgiaa siihen.
torstai 23. lokakuuta 2014
Turvottaa liikaa
Vitun vitun vittu. Tänään buusti päivää yritän pitää ja pitäisi päästä 800kcl joka on vaikeaa! Tuntuu, että maha on kamalan turvonnu ja ahdistaa sietämättömästi! Haluan oksentaa, mutta kurkku on kipeänä eilisestä oksennus sessiosta niin ei onnistu ja lisäksi vanhemmat on kotona niin ne kuulis...Oon surkea syömään! Miten tää on näin vaikeaa? Mie en osaa jumalauta syödä. Normaali ihminen syö 1200kcl päivässä ja mie syön normaalisti 200-400kcl ja nyt buusti päivänä kun yrittää vängällä päästä 800kcl niin haluttaa vain oksentaa... Yritän pitää buusti päivän kerran 1-2 viikossa, jotta estäisin säästöliekeille menemistä. Tämä on silti yhtä helvettiä.
Puntarilla oon käyny viimeksi maanantaina ja sunnuntaina ajattelin käydä seuraavan kerran, kun tämä buustipäivän ruuat on lähteny ja on kevyempi olo... Toivottavasti oon laihtunut!
Kävin tänään mummon synttäreillä niin se tokaisee että ei tunnista mua enää ku oon kuulema niin laiha ja viimekerrasta hiuksetki vaihtanu väriä blondeista tummanruskeiksi. Sanoi myös että mun pitäisi yritää väksin syödä eikä haittaa että tulis oksennuski. Ei tsiisus.... Mun kaverit ja läheiset, joita näen harvoin huomauttelee kuinka pikkunen ja laiha olen, vaikka musta tuntuu että oon saatanan moinen sotanorsu ja lihava epäonnistunu paska.
Päivästä havahuin siihen kun tutkin jenkki purkasta paljon siinä on kaloreita. En ymmärrä miksi aloin laskemaan purkan kaloreita, mutta tiedän että se vain johtuu tästä sairaudesta joka mussa elää.
Mun tekee mieli vain viilellä ja ehkä pian taas siihen sorrun. Haluan saada syviä viiltoja aikaan joista valuisi kunnolla verta...
Huomasin juuri, että aina buusti päivänä kun syön enemmän niin mulla nousee kamala väsymys ja alkaa pyörryttämään. Mistä tää oikein voisi johtua? Ehkä mun kroppa ei ole vain tottunut siihen energian määrään ja reagoi näin.
Mullei luultavasti ole kirjotettavaa nyt pariin päivään, mutta nyt onkin tullut kirjoitettua tänne ahkerasti :D Tää kirjoittaminen auttaa mua selkeyttämään mitä mun päässä liikkuu. Seuraava postaus luultavasti sunnuntaina, jolloin kerron onko mun paino tippunu ja joko ragean siitä ja itken silmät päästäni tai olen tyytyväinen jos se on laskenut.
Puntarilla oon käyny viimeksi maanantaina ja sunnuntaina ajattelin käydä seuraavan kerran, kun tämä buustipäivän ruuat on lähteny ja on kevyempi olo... Toivottavasti oon laihtunut!
Kävin tänään mummon synttäreillä niin se tokaisee että ei tunnista mua enää ku oon kuulema niin laiha ja viimekerrasta hiuksetki vaihtanu väriä blondeista tummanruskeiksi. Sanoi myös että mun pitäisi yritää väksin syödä eikä haittaa että tulis oksennuski. Ei tsiisus.... Mun kaverit ja läheiset, joita näen harvoin huomauttelee kuinka pikkunen ja laiha olen, vaikka musta tuntuu että oon saatanan moinen sotanorsu ja lihava epäonnistunu paska.
Päivästä havahuin siihen kun tutkin jenkki purkasta paljon siinä on kaloreita. En ymmärrä miksi aloin laskemaan purkan kaloreita, mutta tiedän että se vain johtuu tästä sairaudesta joka mussa elää.
Mun tekee mieli vain viilellä ja ehkä pian taas siihen sorrun. Haluan saada syviä viiltoja aikaan joista valuisi kunnolla verta...
Huomasin juuri, että aina buusti päivänä kun syön enemmän niin mulla nousee kamala väsymys ja alkaa pyörryttämään. Mistä tää oikein voisi johtua? Ehkä mun kroppa ei ole vain tottunut siihen energian määrään ja reagoi näin.
Mullei luultavasti ole kirjotettavaa nyt pariin päivään, mutta nyt onkin tullut kirjoitettua tänne ahkerasti :D Tää kirjoittaminen auttaa mua selkeyttämään mitä mun päässä liikkuu. Seuraava postaus luultavasti sunnuntaina, jolloin kerron onko mun paino tippunu ja joko ragean siitä ja itken silmät päästäni tai olen tyytyväinen jos se on laskenut.
keskiviikko 22. lokakuuta 2014
Pieniä iloja
Mie selvisin siitä EKGsta! Oon niin helpottunu kun se on ohi :) Menin sinne ja eka otettiin verikoe, jonka jälkeen mentiin sinne ekg huoneeseen ja se nainen käski mun mennä viereiseen pukuhuoneeseen riisumaan kengät, sukat, paita ja rintsikat jonka jälkeen mun piti mennä makaamaan sängylle. Se laitto muhun sellasia lappuja joissa oli johdot ja piti maata noin 2 minuuttia hiljaa ja sitten koko homma oli ohi. Verikokeen tulokset saan tietää seuraavalla psykiatrin käynillä ja ekgn tulokset marraskuun lopussa lääkärin palaverissa.
Aamulla olin ihan mielissäni, kun puin farkut jalkaan jotka ovat kokoa 38 ja ne on mulle liian isot!! Toki vähän harmittaa, että ne on jääny isoiksi, mutta se vain todistaa sitä, että oon laihtunu. Musta on ihanaa kuinka vaatekoot vain pienenee ja pienenee. Paitakoko on pienentynyt L:stä XS:sään ja housut 44:sta johonki 36:seen. En viitsi hirveästi ostella uusia vaatteita, vaikka vanhat on jäänykki teltoiksi, koska tiedän sen, että ne jäisi myös kohta isoiksi.
Aamulla olin ihan mielissäni, kun puin farkut jalkaan jotka ovat kokoa 38 ja ne on mulle liian isot!! Toki vähän harmittaa, että ne on jääny isoiksi, mutta se vain todistaa sitä, että oon laihtunu. Musta on ihanaa kuinka vaatekoot vain pienenee ja pienenee. Paitakoko on pienentynyt L:stä XS:sään ja housut 44:sta johonki 36:seen. En viitsi hirveästi ostella uusia vaatteita, vaikka vanhat on jäänykki teltoiksi, koska tiedän sen, että ne jäisi myös kohta isoiksi.
(edit: kuva poistettu.)
Kuten kuvasta näkyy noi on mulle liian isot. Otan nyt pienen riskin, että laitan tämän kuvan tänne, vaikkei naamaa näykkään. Toivottavasti tutut ei eksy mun sivulle tai muuten olen kusessa.
Tänään sorruin taas oksentamaan.... Hitto mun pitää hommata vielä parempi itsekuri! Menin vetään jugurttia... Noh tilaisuus koitti ja olin yksin kotona niin oksensin kaiken ulos. Tuli niin ahdistunut olo, että oli pakko oksentaa. En onneksi monesti sorru syömään, koska tiedän mikä morkkis siitä tulisi. Ei olisi tuon yhden mukillisen takia edes ylittynyt mun 400 kalorin raja, mutta alko vain ahdistaan niin oli pakko.
tiistai 21. lokakuuta 2014
"I don't know the first time I felt unbeautiful The day I chose not to eat. What I do know is how I've changed my life forever I know I should know better"
Aloin miettimään mitä kaikkea paskaa tämä syömishäirö on mulle tuonut. Mun päässä oli ehkä pienen ajan noin sekunnin ajatus, että miksi en lopeta? Heti sen jälkeen ahdistus valtasi mieleni ja ajattelin, että ei ei se käy. En halua lihoa takaisin kaikkia niitä kiloja mikä olen saanut pois! Ja enhän ole viellä edes tavoitteessani. Luovuttaminen ei käy päinsä. Lihomisen pelko on liian voimakas, että pystyisin edes harkita tuota ajatusta. En halua palata enää entiseen vaan haluan olla laihempi.
Ja ne paskat asiat mitä se on tuonut on esimerksi se, että mun pitää rampata vähän väliä jossain tutkimuksissa tai terapiassa. Vielläpä vasten omaa tahtoani, mutta minkäs teen jos on lääkärin lähete. Sitten on kaikki nämä fyysiset oireet: jatkuva palelu, pyörryttää, huimaa, väsyttää, hiukset tippuu, kynnet lohkeilee, mustelmia tulee kuin tyhjästä, anemia joka on perseestä, rytmihäiriöt, huonoolo, lihakset häviää jonka takia on tosi vähän voimaa, ummetus ja kuukautiset jää pois (ei tosin haittaa mua yhtään).
Pelottaa joka kerta kun menen verikokeisiin (seuraavaksi huomenna...Apuva!), että mun arvot onki päin helvettiä ja kohta saan lääkäriltä puhelun et nyt joudunki nuorten psykiatriselle osastolle... Äitiki tänään siitä mainitsi, että "syöppä tänään kunnolla niin huomenna arvot vois olla vähän paremmat, ettet joudu osastolle. Kukaan meistä ei halua sitä.". Really? en halua miekään ja vaikka yrittäisinkin syödä vähän enemmän niin ei se enää vaikuta juuri mitään, koska en saa syötyä niin paljoa enkä osaa enää petrata verikokeita varten niinkuin alussa.
Huomenna aamulla olen luultavasti aivan paniikissa, sillä multa katotaan myös EKG jossa en ole ikinä ennen ollut, joten vähän ahdistaa. En millään haluaisi rinnat paljaana maata... Jos se sattuu olemaan viellä mies joka sen ottaa niin ei jumlauta! :D Ehkä kysyn saisinko naisen ottaan sen niin lievittyis se ahdistus ees vähän. Mun pitää ottaa sellanen asenne, että toi tyyppi ei tunne mua ja hällä väliä menee miten menee! Tuo on kuitenkin aina helpommin sanottu kuin tehty.
Huomasin myös, että mulla on nykyään 3 lukiaa :) Ihanaa<3 Ajattelin, ettei kukaan mun blogia jaksaisi lukea :D Lukiani ootte ihania<33 Onko teillä myös blogeja? Voisin käydä kattoon myös nekin :)
Ja ne paskat asiat mitä se on tuonut on esimerksi se, että mun pitää rampata vähän väliä jossain tutkimuksissa tai terapiassa. Vielläpä vasten omaa tahtoani, mutta minkäs teen jos on lääkärin lähete. Sitten on kaikki nämä fyysiset oireet: jatkuva palelu, pyörryttää, huimaa, väsyttää, hiukset tippuu, kynnet lohkeilee, mustelmia tulee kuin tyhjästä, anemia joka on perseestä, rytmihäiriöt, huonoolo, lihakset häviää jonka takia on tosi vähän voimaa, ummetus ja kuukautiset jää pois (ei tosin haittaa mua yhtään).
Pelottaa joka kerta kun menen verikokeisiin (seuraavaksi huomenna...Apuva!), että mun arvot onki päin helvettiä ja kohta saan lääkäriltä puhelun et nyt joudunki nuorten psykiatriselle osastolle... Äitiki tänään siitä mainitsi, että "syöppä tänään kunnolla niin huomenna arvot vois olla vähän paremmat, ettet joudu osastolle. Kukaan meistä ei halua sitä.". Really? en halua miekään ja vaikka yrittäisinkin syödä vähän enemmän niin ei se enää vaikuta juuri mitään, koska en saa syötyä niin paljoa enkä osaa enää petrata verikokeita varten niinkuin alussa.
Huomenna aamulla olen luultavasti aivan paniikissa, sillä multa katotaan myös EKG jossa en ole ikinä ennen ollut, joten vähän ahdistaa. En millään haluaisi rinnat paljaana maata... Jos se sattuu olemaan viellä mies joka sen ottaa niin ei jumlauta! :D Ehkä kysyn saisinko naisen ottaan sen niin lievittyis se ahdistus ees vähän. Mun pitää ottaa sellanen asenne, että toi tyyppi ei tunne mua ja hällä väliä menee miten menee! Tuo on kuitenkin aina helpommin sanottu kuin tehty.
Huomasin myös, että mulla on nykyään 3 lukiaa :) Ihanaa<3 Ajattelin, ettei kukaan mun blogia jaksaisi lukea :D Lukiani ootte ihania<33 Onko teillä myös blogeja? Voisin käydä kattoon myös nekin :)
maanantai 20. lokakuuta 2014
Hyvä vai huono maanantai? i don't know...
Tänään kävinkin punnituksessa terveydenhoitajalla ja siellä painoin 58.1kg, vaikka kotona painoin aamulla 57.4kg wut? Luultavasti syynä se, että mulla oli tietenki tuolla enemmän vaatetta kuin kotona. Luotan kuitenkin omaan vaakani enemmän :) En anna terveydenhoitajan vaa'an lukeman pilata mun iloa, että oon laihtunu. Annan sen painon olla mikä vain siellä terveydenhoitajalla kunhan mun oman vaa'an numero jatkaa tippumista.
Koulua mulla ei ollut, kuin 3h. Venäjää koko kolma tuntia. Saatiin kokeen tulokset ja sain 2! Jee!!! Se vastaa numeroa 8 peruskoulun numeroissa. Olen siihen tyytyväinen.
Mulla stressaa ja ahdistaa edelleen, mutta yritän ajatella muuta ja pitää itseni kiireisenä. Silloin en ehdi ajatella niin paljoa... Yritän suhtautua taas elämään hiukan hällä väliä asenteella, koska muuten tästä ei tulisi mitään ja stressaisin itteni koomaan :D Oon kauhea stressaaja enkä osaa olla rennosti.
Päätin etten enää mene kouluun skootterilla ennen kuin tulee taas kevät ja kesä, koska tänäänkin mulla sammu skootteri keskelle tietä... ARVATKAA HÄVETTIKÖ? Siinä minä sitten poljen sen taksin käyntiin.... Huoh. Ehkä ei ole viisasta enää ajaa skootterilla pakkasella.
Oon yrittäny ajatella mun tulevaisuutta. Näen itteni about yhden ja puolen vuoden päästä tampereella hämeen kosmetologi koulussa. Haluan sen olevan uusi alku. Toivottavasti jaksan sinne asti... Mun pitää alkaa säästään hirveesti rahaa sillä se kouluu maksaa noin 5000e ja aijon asua kaksiossa mun kaverin kaa, eli kuukausi vuokra ois multa noin 300e kuussa. Sitten autokouluunkaan ei ole enää kauaa aikaa vaikken autoa aijokkaan hankkia, mutta kortin aijon. Tietenkin menee sitten myös siellä tampereella elämiseenkin rahaa kun pitää itse maksaa ruuat jne. Vaikka mulla tuskin menee kuukaudessa montaa euroa ruokaan :DDD Eletään pinaattikeitolla ja näkkileivällä :)
Haluan alkaa jo elämään tuota elämää ja jättää vanhan taakseni. Kuitenkin aijon olla laiha ja hoikka kun aloitan tuon uuden luvun elämässäni. Haluan olla tavoitteessani viimeistään tuolloin, vaikka mun tavoite saavuttaa 45kg onkin ensi kesä.
Tuon ajatteleminen motivoi mua entistä enemmän saavuttaan mun tavotteen. Mulla on kuitenkin paha aavistus siitä, että jos tuo ei tulekkaan riittämään mulle? Tai mitä jos joudun osastolle ennenkuin saavutan tuon ja mua aletaan lihottaan! Mie en kestäis sitä enää jos mua alettas lihottaan ja mun kova työ ja itsekuri menis hukkaan... Mulla pelottaa, että kaikki katuu siihen, että joudun osastolle.
Koulua mulla ei ollut, kuin 3h. Venäjää koko kolma tuntia. Saatiin kokeen tulokset ja sain 2! Jee!!! Se vastaa numeroa 8 peruskoulun numeroissa. Olen siihen tyytyväinen.
Mulla stressaa ja ahdistaa edelleen, mutta yritän ajatella muuta ja pitää itseni kiireisenä. Silloin en ehdi ajatella niin paljoa... Yritän suhtautua taas elämään hiukan hällä väliä asenteella, koska muuten tästä ei tulisi mitään ja stressaisin itteni koomaan :D Oon kauhea stressaaja enkä osaa olla rennosti.
Päätin etten enää mene kouluun skootterilla ennen kuin tulee taas kevät ja kesä, koska tänäänkin mulla sammu skootteri keskelle tietä... ARVATKAA HÄVETTIKÖ? Siinä minä sitten poljen sen taksin käyntiin.... Huoh. Ehkä ei ole viisasta enää ajaa skootterilla pakkasella.
Oon yrittäny ajatella mun tulevaisuutta. Näen itteni about yhden ja puolen vuoden päästä tampereella hämeen kosmetologi koulussa. Haluan sen olevan uusi alku. Toivottavasti jaksan sinne asti... Mun pitää alkaa säästään hirveesti rahaa sillä se kouluu maksaa noin 5000e ja aijon asua kaksiossa mun kaverin kaa, eli kuukausi vuokra ois multa noin 300e kuussa. Sitten autokouluunkaan ei ole enää kauaa aikaa vaikken autoa aijokkaan hankkia, mutta kortin aijon. Tietenkin menee sitten myös siellä tampereella elämiseenkin rahaa kun pitää itse maksaa ruuat jne. Vaikka mulla tuskin menee kuukaudessa montaa euroa ruokaan :DDD Eletään pinaattikeitolla ja näkkileivällä :)
Haluan alkaa jo elämään tuota elämää ja jättää vanhan taakseni. Kuitenkin aijon olla laiha ja hoikka kun aloitan tuon uuden luvun elämässäni. Haluan olla tavoitteessani viimeistään tuolloin, vaikka mun tavoite saavuttaa 45kg onkin ensi kesä.
Tuon ajatteleminen motivoi mua entistä enemmän saavuttaan mun tavotteen. Mulla on kuitenkin paha aavistus siitä, että jos tuo ei tulekkaan riittämään mulle? Tai mitä jos joudun osastolle ennenkuin saavutan tuon ja mua aletaan lihottaan! Mie en kestäis sitä enää jos mua alettas lihottaan ja mun kova työ ja itsekuri menis hukkaan... Mulla pelottaa, että kaikki katuu siihen, että joudun osastolle.
 |
| "Koska se kipu kun katsoo peiliin satuttaa enemmän kuin paastoaminen" |
 |
| "Ensikerralla kun olet menettämässä halinnan, haluatko lantioluut vai pizzaa?" |
lauantai 18. lokakuuta 2014
Tavoitteena 45kg
Oi että odotan sitä päivää, kun painan 45kg! Katselen thinspo kuvia netistä ja kerään motivaatiota sen saavuttamiseen. Matkaa minulla on jäljellä -12kg. Se ei loppujen lopuksi tunnu niin paljolta kun ajattelee, että olen jo tiputtanut painoa huimat 32kg!! Aikaahan siihen meni 10kk, mutta se on sen arvoista. Päätin muuttaa elämäni ja niin myös tein.
Tiedän, että näihin viimeisien kilojen pudottamisessa voi mennä aikaa kun ne tuntuvat olevan niin tiukassa. Aijon kuitenkin onnistua. En aijo pettää itseäni enää!
Tämä biisi kertoo niin täydellisesti miltä musta tuntuu...
Suomennos:
Kerroin tänään taas yhden valheen
ja selvisin tästä päivästä.
Kukaan ei näe pelejeni läpi.
Osaan sanoa oikeat sanat,
kuten "en voi kovin hyvin" "Söin ennenkuin tulin"
Sitten joku kertoo minulle kuinka hyvältä näytän
ja hetken, hetken ajan olen iloinen,
mutta kun olen yksin, eikä kukaan kuule minun itkevän.
Haluan sinun tietävän
en selviä ensi yöstä.
Jotkut päivät taistelen vielläkin kulkiessani valoa kohti.
Haluan sinun tietävän,
että me tulemme selviämään.
yhdessä me voimme selvitä aina seuraavaan päivään.
En muista ensimmäistä kertaa kun tunsin itseni rumaksi,
päivää jolloin päätin olla syömättä.
Se mitä tiedän on se, että se muutti elämäni ikuisesti.
Tiedän, että minun olisi pitänyt ajatella paremmin.
On päiviä jolloin olen ok
ja hetken, hetken löydän toivon,
mutta on myös päiviä jolloin en ole ok
ja tarvitsen apuasi.
Joten päästän irti
Haluan sinun tietävän
en selviä ensi yöstä.
Jotkut päivät taistelen vielläkin kulkiessani valoa kohti.
Haluan sinun tietävän,
että me tulemme selviämään
yhdessä me voimme selvitä aina seuraavaan päivään.
Sinun pitäisi tietää ettet ole yksin,
nämä salaisuudet ovat muureja jotka pitävät meidät yksin.
En tiedä miten, mutta tiedän nyt
yhdessä me selviämme jotenkin.
Haluan sinun tietävän
en selviä ensi yöstä.
Jotkut päivät taistelen vielläkin kulkiessani valoa kohti.
Haluan sinun tietävän,
että me tulemme selviämään
yhdessä me voimme selvitä aina seuraavaan päivään.
Tiedän, että näihin viimeisien kilojen pudottamisessa voi mennä aikaa kun ne tuntuvat olevan niin tiukassa. Aijon kuitenkin onnistua. En aijo pettää itseäni enää!
Tämä biisi kertoo niin täydellisesti miltä musta tuntuu...
Suomennos:
Kerroin tänään taas yhden valheen
ja selvisin tästä päivästä.
Kukaan ei näe pelejeni läpi.
Osaan sanoa oikeat sanat,
kuten "en voi kovin hyvin" "Söin ennenkuin tulin"
Sitten joku kertoo minulle kuinka hyvältä näytän
ja hetken, hetken ajan olen iloinen,
mutta kun olen yksin, eikä kukaan kuule minun itkevän.
Haluan sinun tietävän
en selviä ensi yöstä.
Jotkut päivät taistelen vielläkin kulkiessani valoa kohti.
Haluan sinun tietävän,
että me tulemme selviämään.
yhdessä me voimme selvitä aina seuraavaan päivään.
En muista ensimmäistä kertaa kun tunsin itseni rumaksi,
päivää jolloin päätin olla syömättä.
Se mitä tiedän on se, että se muutti elämäni ikuisesti.
Tiedän, että minun olisi pitänyt ajatella paremmin.
On päiviä jolloin olen ok
ja hetken, hetken löydän toivon,
mutta on myös päiviä jolloin en ole ok
ja tarvitsen apuasi.
Joten päästän irti
Haluan sinun tietävän
en selviä ensi yöstä.
Jotkut päivät taistelen vielläkin kulkiessani valoa kohti.
Haluan sinun tietävän,
että me tulemme selviämään
yhdessä me voimme selvitä aina seuraavaan päivään.
Sinun pitäisi tietää ettet ole yksin,
nämä salaisuudet ovat muureja jotka pitävät meidät yksin.
En tiedä miten, mutta tiedän nyt
yhdessä me selviämme jotenkin.
Haluan sinun tietävän
en selviä ensi yöstä.
Jotkut päivät taistelen vielläkin kulkiessani valoa kohti.
Haluan sinun tietävän,
että me tulemme selviämään
yhdessä me voimme selvitä aina seuraavaan päivään.
perjantai 17. lokakuuta 2014
Paino ei tipu...
Itkettää, vituttaa ja turhauttaa! Mun paino on pysyny samana helvetti taas viikon! Kävin puntarilla äsken ja ei helvetin vittu en tajuu mikä tässä on?! Jos joku tietää kertokaa mulle :( Mulla palaa pinna ihan just tän painon takia, koska se ei helvetti vieköön enää tipu vaikka tekis mitä.... Pitäskö mun heittäytyä kokonaan nolla kaloreille, että tää paino alkas tippuun? MITÄ HEVONPASKAA TÄÄ ON!!!! Miksi mun paino ei enää tipu. Se on vissii päättäny pitää viimeisitä kaloreista nii tiukasti kii tai sitte se ei enää polta kaloreita? Voiko se edes olla mahdollista D:
Tekis mieli heittäytyä lattialle itkeen... Keskiviikkona terkkari ja vittu hävettää painaa tän verran! Mun pitäs pystyä parempaan ja pystyä tiputtaa painoa enemmän.
Päätin julkassa mun mitat tähän postaukseen, jotka otin pitkästä aikaa mittanauhalla. Musta on outoo, että vaikka paino ei tipu niin silti noi mittaus tulokset pienenee? Onko se loogista?
Rinta: 85cm
Vyötärö: 64cm
Lantio: 86cm
Reisi: 48cm
Ranne: 14,5cm
Tekis mieli heittäytyä lattialle itkeen... Keskiviikkona terkkari ja vittu hävettää painaa tän verran! Mun pitäs pystyä parempaan ja pystyä tiputtaa painoa enemmän.
Päätin julkassa mun mitat tähän postaukseen, jotka otin pitkästä aikaa mittanauhalla. Musta on outoo, että vaikka paino ei tipu niin silti noi mittaus tulokset pienenee? Onko se loogista?
Rinta: 85cm
Vyötärö: 64cm
Lantio: 86cm
Reisi: 48cm
Ranne: 14,5cm
torstai 16. lokakuuta 2014
Miksi laihdutan?
Tätä kysymystä minulta on kysytty MONTA kertaa. Nyt päätin siihen vastata. Juttuhan lähti siitä, että ennen kun aloitin laihdutuksen olin merkittävän ylipainoinen. Painoin 89kg eli todellakin painoin paljon enemmän mitä minun kuuluisi painaa. Päätin noin 10kk sitten, että tämä ei voi jatkua näin. En voi jatkaa lihomista ja lihomista ja syödä itseäni kohta hengiltä.Olin niin vihainen itselleni, kun olin päästänyt itseni siihen kuntoon. Päätin alkaa laihduttamaan. Eli juttuhan oli alunperin se, että halusin olla normaalipainoinen ja fyysisesti terve. Jossain vaiheessa kuitenkin koko juttu karkasi lapasesta...
Saavutin normaalipainon, mutta edelleen peilistä katsoo se ylipainoinen löllykkä, jolla on läskiä joka paikassa. En halua lopettaa, vaan haluan jatkaa painonpudotusta. Haluan olla laihempi, Syy miksi haluan olla laihempi ei ole se, että haluaisin hyväksyntää tai olla parempi ja kauniimpi kuin muut. Vaan syy miksi laihdutan on se, että haluan itse olla tyytyväinen siihen mitä näen peilistä. Haluan myös näyttää kiusaajilleni ja kaikille jotka on sanonut/haukkunut minua jollain nimityksillä, että miehän en ole mikään lihava! Haluan näyttää hyvältä kaikissa vaatteista ja pystyä pukemaan mitä haluan. Haluan olla itsevarmempi ja vahvempi. Mulla pyörii päässä ajatus, että mitä laihempi olen sitä kauniimpi olen. Sitä kauttako saisin lisää itsevarmuutta?
Kun pysähtyy miettimään niin ei sillä oikeastaan ole mitään sen parempaa syytä. Sitä vain haluaa olla laihempi. Saavuttaa vain niitä pienempiä ja pienempiä tavoitteita. Laihduttamisesta on muotoutunut niin isoksi osaa mun elämää, että mikään muu ei ole tärkeämpää kuin nähdä siellä vaa´aalla vain entistä pienempiä lukuja ja mitä pienempi luku on sitä parempi ja sitä enemmän motivaatiota saa mitä enemmän on laihtunut.
Kuitenkin se perimmäinen syy on se, että olenhan minä vieläkin läski ja kun on läski niin pitää laihduttaa. En halua elää läskipallona. Enkä halua, että vartaloni on ihran peitossa. Hyi! Haluan saada laihan vartalon, jossa voisin elää. Ehkä en vihaisi itseäni enää niin paljon.
Laihduttaminen on melkeimpä koko elämäni sisältö. En tiedä miten näin tapahtui. Niin vain kävi, enkä enää hallitse sitä. Tiedän, että jos joskus haluaisinkin lopettaa en enää pystyisi siihen omin avuin.
Saavutin normaalipainon, mutta edelleen peilistä katsoo se ylipainoinen löllykkä, jolla on läskiä joka paikassa. En halua lopettaa, vaan haluan jatkaa painonpudotusta. Haluan olla laihempi, Syy miksi haluan olla laihempi ei ole se, että haluaisin hyväksyntää tai olla parempi ja kauniimpi kuin muut. Vaan syy miksi laihdutan on se, että haluan itse olla tyytyväinen siihen mitä näen peilistä. Haluan myös näyttää kiusaajilleni ja kaikille jotka on sanonut/haukkunut minua jollain nimityksillä, että miehän en ole mikään lihava! Haluan näyttää hyvältä kaikissa vaatteista ja pystyä pukemaan mitä haluan. Haluan olla itsevarmempi ja vahvempi. Mulla pyörii päässä ajatus, että mitä laihempi olen sitä kauniimpi olen. Sitä kauttako saisin lisää itsevarmuutta?
Kun pysähtyy miettimään niin ei sillä oikeastaan ole mitään sen parempaa syytä. Sitä vain haluaa olla laihempi. Saavuttaa vain niitä pienempiä ja pienempiä tavoitteita. Laihduttamisesta on muotoutunut niin isoksi osaa mun elämää, että mikään muu ei ole tärkeämpää kuin nähdä siellä vaa´aalla vain entistä pienempiä lukuja ja mitä pienempi luku on sitä parempi ja sitä enemmän motivaatiota saa mitä enemmän on laihtunut.
Kuitenkin se perimmäinen syy on se, että olenhan minä vieläkin läski ja kun on läski niin pitää laihduttaa. En halua elää läskipallona. Enkä halua, että vartaloni on ihran peitossa. Hyi! Haluan saada laihan vartalon, jossa voisin elää. Ehkä en vihaisi itseäni enää niin paljon.
Laihduttaminen on melkeimpä koko elämäni sisältö. En tiedä miten näin tapahtui. Niin vain kävi, enkä enää hallitse sitä. Tiedän, että jos joskus haluaisinkin lopettaa en enää pystyisi siihen omin avuin.
keskiviikko 15. lokakuuta 2014
Kuppi teetä ja syvällisiä ajatuksia
Tänään on ollut hyvä aivan hyvä päivä, vaikka vähän ahdistaakin. En ole syönyt tänään viellä mitää ja ehkä se onkin syy siihen. En ole oikeastaan koko syysloman aikana edes käynyt ulkona, koska siellä on niin helvetin kylmä. Tänäänkin mittari näytti -9 astetta...
Olen huomannut itsesäni sen nykyaikana, että minusta on tullut hiukan tunteeton kaikkea kohtaan. En tunne juuri mitään mistään asiasta. Miten olen näin kylmä kaikkea kohtaan? Onko tämä jokin suojamuuri joka estää mua hajoamasta? Olen käynyt niin montakertaa lähellä sitä ajatusta, että mitä jos nyt vain tappaisin itseni. Olen miettinyt omaa kuolemaani ja sen seuraamuuksia. Olen miettinyt mitä vanhempani sanoisivat jos kertoisin heille, että haluan tappaa itseni. Kuitenkin osa minusta sanoo, että minun pitää viellä taisella sitä puolta vastaan joka ei jaksa elää. Läheisteni vuoksi...
En ole koskaan pelännyt kuolemaa, vaan se on tuntunut rauhoittavalta ajatukselta. Kuin pääsisi pois kaikista velvollisuuksista mitä vaaditaan. Joskus mietin mitä kirjoittaisin jäähyväis kirjeeseen jos päätyisin tappamaan itseni. Mitä kirjoittasisin perheelleni? läheisilleni? ja kavereilleni? Moni läheisistäni eikä perhekkään tiedä edes kuinka pohjalla jo olen. Varmasti tulisi täytenä yllätyksenä.
Moni tietää jo minun isässäni usein mitä haluaa elämältään ja usein vastaus on: "Perheen, avioliiton, onnea ja pitkän elämän kumppaninsa kanssa." Yleensä niitä lähdetään jo tavoittelemaan varhain. Mie itse taas en oikein tiedä vastausta. En ole äidillinen ihminen, enkä edes halua lapsia. Eikä elämänkumppanin hakeminen ja avioliitto ole minulle edes tärkeitä asioita. Aijon sitä päitsi erota kirkosta kun täytän 18- vuotta. En halua kuulua mihinkään sellaiseen johon en usko. Elämänkumppania ei kovin helposti edes löydy jos sanoo, ettei halua lapsia koska usein sille toiselle osapuolelle on tärkeää perustaa perhe. Minusta tuntuu, että minulle elämä on vain taakka ja se on vaihe jonka haluan nopeasti loppuvan.
En kuitenkaan ole itsemurhaa tekemässä, vaikka se miellässäni jatkuvasti käykin. Mun on pakko yritää läheisteni vuoksi. Odotan sitä päivää viellä hetken, jolloin kaikki muuttuisi ja olisin onnellinen. En edes muista miltä onnellisuus tuntuu... Siitä on liian pitkä aika kun olen viimeksi edes ollut onnellinen.
Olen huomannut itsesäni sen nykyaikana, että minusta on tullut hiukan tunteeton kaikkea kohtaan. En tunne juuri mitään mistään asiasta. Miten olen näin kylmä kaikkea kohtaan? Onko tämä jokin suojamuuri joka estää mua hajoamasta? Olen käynyt niin montakertaa lähellä sitä ajatusta, että mitä jos nyt vain tappaisin itseni. Olen miettinyt omaa kuolemaani ja sen seuraamuuksia. Olen miettinyt mitä vanhempani sanoisivat jos kertoisin heille, että haluan tappaa itseni. Kuitenkin osa minusta sanoo, että minun pitää viellä taisella sitä puolta vastaan joka ei jaksa elää. Läheisteni vuoksi...
En ole koskaan pelännyt kuolemaa, vaan se on tuntunut rauhoittavalta ajatukselta. Kuin pääsisi pois kaikista velvollisuuksista mitä vaaditaan. Joskus mietin mitä kirjoittaisin jäähyväis kirjeeseen jos päätyisin tappamaan itseni. Mitä kirjoittasisin perheelleni? läheisilleni? ja kavereilleni? Moni läheisistäni eikä perhekkään tiedä edes kuinka pohjalla jo olen. Varmasti tulisi täytenä yllätyksenä.
Moni tietää jo minun isässäni usein mitä haluaa elämältään ja usein vastaus on: "Perheen, avioliiton, onnea ja pitkän elämän kumppaninsa kanssa." Yleensä niitä lähdetään jo tavoittelemaan varhain. Mie itse taas en oikein tiedä vastausta. En ole äidillinen ihminen, enkä edes halua lapsia. Eikä elämänkumppanin hakeminen ja avioliitto ole minulle edes tärkeitä asioita. Aijon sitä päitsi erota kirkosta kun täytän 18- vuotta. En halua kuulua mihinkään sellaiseen johon en usko. Elämänkumppania ei kovin helposti edes löydy jos sanoo, ettei halua lapsia koska usein sille toiselle osapuolelle on tärkeää perustaa perhe. Minusta tuntuu, että minulle elämä on vain taakka ja se on vaihe jonka haluan nopeasti loppuvan.
En kuitenkaan ole itsemurhaa tekemässä, vaikka se miellässäni jatkuvasti käykin. Mun on pakko yritää läheisteni vuoksi. Odotan sitä päivää viellä hetken, jolloin kaikki muuttuisi ja olisin onnellinen. En edes muista miltä onnellisuus tuntuu... Siitä on liian pitkä aika kun olen viimeksi edes ollut onnellinen.
tiistai 14. lokakuuta 2014
Mua oksettaa
Mua oksettaa oma peilikuvani kun katson peiliin. Vihaan itseäni. Oon itteni pahin vihollinen. Nää ajatukset sotkee mun pään kokonaan, eikä mulla oo ketään kelle voisin näitä selvitellä. En halua rasittaa ihmisiä mun ongelmilla.
Oon tänään miettinyt paljon asioita ja mun omaa elämää ja se saa mut TODELLA ahdistuneeksi. Mie mietin mun painotavotetta joka on 45kg-50kg mietin, että onko se sitten tarpeeksi kun olen sen saavuttanut? Mie en tiedä... Mulla on alkanu pyöriin sellanen ajatus päässä, että haluan päässä niin pieneen numeroon kuin ikinä kykenen. Tuntuu, ettei mikään riitä. Tämä päivä ei todellakaan ole ollut mun päivä sitten miltään näkökulmasta ja huomenna on palattava ruotuun, että tää olo katoisi. Vaikka yritän elää päivä kerralaan niin silti stressaa aivan kamalasti aina se huominen. Äiti kai unohti tänään soittaa sinne labraan, mutta sille nyt ei voi mitään... Huomenna on keskiviikko joten jos sen sitten saisi vaikka perjantaille, koska torstaina käyn helikoptetri ajelulla ja mulla ois torstaina myös psykiatri, mutta mun pitää perua se koska en ehdi sinne. Sillä psykiatrilla alkaa 2 viikon loma joten vasta 2 viikon kuluttua pääsen sinne seuraavan kerran... Jotenki mua ahdistaa se etten pääse sinne, vaikka toisaalta on ihan kiva ku saan pitää pikku tauon siellä ramppaamisesta. Ei tässä sen kummempia. Tälläinen pieni tilanne raportti.
Oon tänään miettinyt paljon asioita ja mun omaa elämää ja se saa mut TODELLA ahdistuneeksi. Mie mietin mun painotavotetta joka on 45kg-50kg mietin, että onko se sitten tarpeeksi kun olen sen saavuttanut? Mie en tiedä... Mulla on alkanu pyöriin sellanen ajatus päässä, että haluan päässä niin pieneen numeroon kuin ikinä kykenen. Tuntuu, ettei mikään riitä. Tämä päivä ei todellakaan ole ollut mun päivä sitten miltään näkökulmasta ja huomenna on palattava ruotuun, että tää olo katoisi. Vaikka yritän elää päivä kerralaan niin silti stressaa aivan kamalasti aina se huominen. Äiti kai unohti tänään soittaa sinne labraan, mutta sille nyt ei voi mitään... Huomenna on keskiviikko joten jos sen sitten saisi vaikka perjantaille, koska torstaina käyn helikoptetri ajelulla ja mulla ois torstaina myös psykiatri, mutta mun pitää perua se koska en ehdi sinne. Sillä psykiatrilla alkaa 2 viikon loma joten vasta 2 viikon kuluttua pääsen sinne seuraavan kerran... Jotenki mua ahdistaa se etten pääse sinne, vaikka toisaalta on ihan kiva ku saan pitää pikku tauon siellä ramppaamisesta. Ei tässä sen kummempia. Tälläinen pieni tilanne raportti.
maanantai 13. lokakuuta 2014
Vanhemmat...
Mun läheiset ja vanhemmat ei ymmärrä niinku yhtään kui pahalta minusta tuntuu ku ne luulee, että parannun syömishäiriöstä sormia napsauttamalla...
Esimerkkinä: Mummi sanoo "Hui ku sie olet jo nii pieni. Mie alan jo huolestumaan! Näen jo sinusta painajaisia. Sinun pitää ajatella muitaki ja alkaa syömään!" Äitiki sanoo, että olen itsekäs ihminen kun en syö ja että se vaikuttaa koko perheeseen niin paljon. Vasta kerroin sille, että pitäis varata aika EKGhen ja verikokeeseen niin se alko kauhistelee kui ekghen pitäs mennä ja kyseli etteikö minua ittäni huolestuta jo.
Mun porukat luulee, että kun alkasin syömään kaikki ois kunnossa ja kuinka helppoa se olisi. Siis mun iskä ja äiti on molemmat jopa sairaanhoitajia ja iskä erikoistunu psykiatriaan!!! Luulis niiden tietävän vähän enemmän, että parantuminen ei niin helppoa ole, varsinkaan kun itse en ole siihen viellä valmis. Mulle tää on hemmetin raskasta ja kun mun läheiset vain syyttelee mua eikä olla yhtään edes tukena. Mie tarvisin jonku läheisen joka ois myös tukena eikä syyttele ja kerro kuinka vitun itsekäs mie olen ja syömällä kaikki ois taas kunnossa. Mulla on vielä tää vaikea masennuski jonka takia oisin jo valmis menemään osastolle vähäksi aikaa, koska elämä tuntuu niin raskaalta, mutta enhän mie sinne mene koska vanhemmat ei halua että meen sinne! Toinen sitte ahdistuslääkkeet jotka haluisin niin eihän mun vanhemmat anna mun alottaa niitä vaan sanoo, että ne on vasta viimeinen vaihtoehto. Mitä vaihtoehtoja mulla viellä muka on?
Mulla alkaa pikkuhiljaa loppuun voimat tähän touhuun...
Mulla alkaa pikkuhiljaa loppuun voimat tähän touhuun...
Turhaa lätinää
Kuten huomaa vaihdoin blogin ulkoasua. Mitäs pidätte? Minusta tää on selkeempi kuin aikasemmin :) Jos joku tietää hyviä sivustoja joissa voi muokailla tota banneria olisin hyvin kiitollinen jos joku kertoisi!
Sitten itse postaukseen, joka on taas tälläinen angsti postaus... Noh mun blogi, joten miehän angstaan jos haluan. Mulla on kauheen ahdistunut ja paha olo. En oikein tiedä mitä sitä tässä tekis... Kaikki menee päin helvettiä! Mun pitäisi soittaa tänään sinne labraanki aika, että ottettais se verikoe ja se vitun sydänfilmi... En millään haluisi mennä ottaan sitä sydänfilmia ja koko juttu ahdistaa mua, mutta haluun tän jo pois alta.
Syysloma alko ja kuten jo arvasin mullei ole yhtään mitään tekemistä. Makaan vaan sängyssä, dataan ja itken... Ei tästä tule yhtään mitään. Välillä tää ahdistus nousee niin pahaksi, että haluun vaan tappaa itteni jotta kipu loppuisi. Välillä mietin mun elämää kuinka surkee sen on ja kuinka surkee se on aina ollu. Miks mun pitää täällä olla? Mie vain haluisin pois. En osaa edes kirjottaa mun tuntemuksia.
Ramppaan puntarilla, mittaan itteeni, lasken kalorit, paastoan, mietin tarkkaan kaiken mitä suuhuni pistän. Tätä on mun arki tällä hetkellä. Näännytän itteeni tarjotuksella. Mun järki kyllä sanoo, että joo tää ei oo ihan tervettä, mutta enhän mie muutenkaan oo terve. Mie en osaa lopettaa. Eikä mulla ole siihen haluja, koska tämä mitä teen toimii. Mulle on vaan niin tärkeetä olla laiha ja saavuttaaa mun tavotteet. Musta tuntuu, että se ikäänkuin on ainoa keino millälailla voin omaa elämääni kontrolloida. Mihinkään muuhun en voi elämässäni juuri nyt vaikuttaa...
Saan siitä jotain sairasta mielihyvää ku muut sanoo, että oon laihtunu. Se motivoi mua laihduttaan enemmän, vaikka mun porukat ei enää sano oonko laihtunu vai en, koska ne vissiin on huomannu, että se ruokkii mun laihdutuksen nälkää.
Hyvää syyslomaa teille muille!
<3: Minä
Sitten itse postaukseen, joka on taas tälläinen angsti postaus... Noh mun blogi, joten miehän angstaan jos haluan. Mulla on kauheen ahdistunut ja paha olo. En oikein tiedä mitä sitä tässä tekis... Kaikki menee päin helvettiä! Mun pitäisi soittaa tänään sinne labraanki aika, että ottettais se verikoe ja se vitun sydänfilmi... En millään haluisi mennä ottaan sitä sydänfilmia ja koko juttu ahdistaa mua, mutta haluun tän jo pois alta.
Syysloma alko ja kuten jo arvasin mullei ole yhtään mitään tekemistä. Makaan vaan sängyssä, dataan ja itken... Ei tästä tule yhtään mitään. Välillä tää ahdistus nousee niin pahaksi, että haluun vaan tappaa itteni jotta kipu loppuisi. Välillä mietin mun elämää kuinka surkee sen on ja kuinka surkee se on aina ollu. Miks mun pitää täällä olla? Mie vain haluisin pois. En osaa edes kirjottaa mun tuntemuksia.
Ramppaan puntarilla, mittaan itteeni, lasken kalorit, paastoan, mietin tarkkaan kaiken mitä suuhuni pistän. Tätä on mun arki tällä hetkellä. Näännytän itteeni tarjotuksella. Mun järki kyllä sanoo, että joo tää ei oo ihan tervettä, mutta enhän mie muutenkaan oo terve. Mie en osaa lopettaa. Eikä mulla ole siihen haluja, koska tämä mitä teen toimii. Mulle on vaan niin tärkeetä olla laiha ja saavuttaaa mun tavotteet. Musta tuntuu, että se ikäänkuin on ainoa keino millälailla voin omaa elämääni kontrolloida. Mihinkään muuhun en voi elämässäni juuri nyt vaikuttaa...
Saan siitä jotain sairasta mielihyvää ku muut sanoo, että oon laihtunu. Se motivoi mua laihduttaan enemmän, vaikka mun porukat ei enää sano oonko laihtunu vai en, koska ne vissiin on huomannu, että se ruokkii mun laihdutuksen nälkää.
Hyvää syyslomaa teille muille!
<3: Minä
perjantai 10. lokakuuta 2014
Kuulumisia
Moikka vaan kaikille, tänään kävin yhteispalaverissa mihin osallistu minä, psyka, lääkäri ja terveydenhoitaja. Tilanne oli todella ahdistava ja pelottava. Siellä päätettiin, että mulle laitetaan valmiiksi lähetteet verikokeisiin ja sydänfilmiin kerran kuussa. Punnitukseen pitää mennä myös aina kerran kuussa eikä mulle kerrota paljon painan vaan terkkari vaan merkkaa sen ylös eikä siitä sen enempää. Psykiatrilla käyn normaalisti kerran viikossa tai joka toinen viikko
Seuraava palaveri on marraskuun lopussa johon mun pitää miettiä suostuisinko alkaa käyttämään mielialalääkkeitä ahdistukseen ja masennukseen. Kuulema helpottaisi ahdistusta syödessä sekä sen jälkeen. Lääkäri on sitä mieltä, että mun pitäis mennä osastolle opetteleen syömään ja niin kauan että ei enää ahdistaisi. SE ON MAHDOTONTA. Enkä mie sinne osastollekkaan haluu.
Jos mun vanhemmat suostuu niin ehkä voin kokeilla niitä lääkkeitä, mutta jos lihon kilonkaan niiden takia heitän ne roskiin.
Mulla on nyt kauhea tarve tiputtaa painoa seuraavaan palaveriin...En tiedä miksi, mutta tuntuu että mun pitää vain laihtua aina seuraavaan punnitukseen ja palaveriin. En tiä onko toi punnitusjuttu hyvä, koska se saa mulle pakkomielteen laihuttaa joka kerraksi kun meen sinne.
Se lääkäri kyseli multa paljon asioita jotka etukäteen tiedän, että ne liittyvät anoreksiaan kuten "Onko menkat loppunut? Ahdistaako sulla syömisen aikana? Paljon liikut viikossa? Monesti olet oksentanu? Ajatteletko olevasi lihava? Siirrätkö aina painotavotetta alemmas kun saavutat edellisen? Ramppaatko puntarilla? Mitä syöt päivän aikana? Laksetko kaloreita? Ajatteletko ruokaa ja syömistä kokoajan? Vaikuttaako syömisen jatkuva ajattelu opiskeluun?`"
Kuten huomaa se lääkäri kyseli paljon. Luultavasti arvioi vaan mun tilaa...
Ei mulla nyt oikein muuta ole. Pitäisi soittaa ensiviikoksi kohta aika labraan verikokeisiin ja sydänfilmiin. Mua stressaa se sydänfilmi, koska jos siellä pitää riisua sen vuoksi paita ja olla rintsikoilla kuten luultavasti joutuu niin se ahdistaa aivan helvetisti varsinki jos sattus oleen mies labrassa vaikka tähän asti on ollu aina nainen kun oon käyny sen verikokeen ottamassa...
Seuraava palaveri on marraskuun lopussa johon mun pitää miettiä suostuisinko alkaa käyttämään mielialalääkkeitä ahdistukseen ja masennukseen. Kuulema helpottaisi ahdistusta syödessä sekä sen jälkeen. Lääkäri on sitä mieltä, että mun pitäis mennä osastolle opetteleen syömään ja niin kauan että ei enää ahdistaisi. SE ON MAHDOTONTA. Enkä mie sinne osastollekkaan haluu.
Jos mun vanhemmat suostuu niin ehkä voin kokeilla niitä lääkkeitä, mutta jos lihon kilonkaan niiden takia heitän ne roskiin.
Mulla on nyt kauhea tarve tiputtaa painoa seuraavaan palaveriin...En tiedä miksi, mutta tuntuu että mun pitää vain laihtua aina seuraavaan punnitukseen ja palaveriin. En tiä onko toi punnitusjuttu hyvä, koska se saa mulle pakkomielteen laihuttaa joka kerraksi kun meen sinne.
Se lääkäri kyseli multa paljon asioita jotka etukäteen tiedän, että ne liittyvät anoreksiaan kuten "Onko menkat loppunut? Ahdistaako sulla syömisen aikana? Paljon liikut viikossa? Monesti olet oksentanu? Ajatteletko olevasi lihava? Siirrätkö aina painotavotetta alemmas kun saavutat edellisen? Ramppaatko puntarilla? Mitä syöt päivän aikana? Laksetko kaloreita? Ajatteletko ruokaa ja syömistä kokoajan? Vaikuttaako syömisen jatkuva ajattelu opiskeluun?`"
Kuten huomaa se lääkäri kyseli paljon. Luultavasti arvioi vaan mun tilaa...
Ei mulla nyt oikein muuta ole. Pitäisi soittaa ensiviikoksi kohta aika labraan verikokeisiin ja sydänfilmiin. Mua stressaa se sydänfilmi, koska jos siellä pitää riisua sen vuoksi paita ja olla rintsikoilla kuten luultavasti joutuu niin se ahdistaa aivan helvetisti varsinki jos sattus oleen mies labrassa vaikka tähän asti on ollu aina nainen kun oon käyny sen verikokeen ottamassa...
perjantai 3. lokakuuta 2014
I am only human...
Musta ei ole kuulunut vähään aikaan. Syynä on se etten ole jaksanut kirjoittaa, enkä ole edes ehtinyt. Nyt kuitenkin voisin vähän päivitellä kuulumisiani.
Yks ikävä asia on tapahtunu mun lähipiirissä. Nimittäin se, että mun mummo on taas sairaalassa... Se on jo niin vanha ja pelkään, että se kuolee pian. Mie kyllä ymmärrän, että se on vanha mut silti. Olen menettänyt elämässäni jo tarpeeksi ihmisiä, joten pelkään jotain tapahtuvan koko ajan. En halua menettää enää ketään. En halua, että koko ajan käy ikäviä asioita... Miksi iloisia ja hyviä asioita on niin vähän?
Mitä mun mielialaan tulee... Mua ahdistaa ja haluan tästä elämästä eroon. Tänään olin taas vähällä jäädä auton alle puoli vahingossa. Mulla oli niin paha olla ja ajoin skootterilla ku reikäpää. Miten mie pääsen näistä ajatuksista ja menneisyydestä eroon? Miten mie muka voisin olla tyytyväinen iteeni? En varmasti mitenkään.
Olin viime vaaka käymältä lihonu 200g ja heti tuntuu jotenki paljon lihavammalta ja siltä, että maha ois heti kauheesti isontunu ja reidet leventyny... Miks näin kävi? Mitä tein väärin? Miksi tää paino ei tipu? Syön saakeli alle 400-500 kaloria päivässä joten miks tää ei saatana tipu?
Enskuussa ois sitten mun synttärit joita en taas aijo viettää eikä mua kyllä kiinnosta. Enkä tosiaan kakkua suuhuni tunge tai oon seuraavaksi sormet kurkussa posliinipytyn päällä...
Tapahtuisko viellä joku ihme jonka veis tän kaiken pois?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)