Mun läheiset ja vanhemmat ei ymmärrä niinku yhtään kui pahalta minusta tuntuu ku ne luulee, että parannun syömishäiriöstä sormia napsauttamalla...
Esimerkkinä: Mummi sanoo "Hui ku sie olet jo nii pieni. Mie alan jo huolestumaan! Näen jo sinusta painajaisia. Sinun pitää ajatella muitaki ja alkaa syömään!" Äitiki sanoo, että olen itsekäs ihminen kun en syö ja että se vaikuttaa koko perheeseen niin paljon. Vasta kerroin sille, että pitäis varata aika EKGhen ja verikokeeseen niin se alko kauhistelee kui ekghen pitäs mennä ja kyseli etteikö minua ittäni huolestuta jo.
Mun porukat luulee, että kun alkasin syömään kaikki ois kunnossa ja kuinka helppoa se olisi. Siis mun iskä ja äiti on molemmat jopa sairaanhoitajia ja iskä erikoistunu psykiatriaan!!! Luulis niiden tietävän vähän enemmän, että parantuminen ei niin helppoa ole, varsinkaan kun itse en ole siihen viellä valmis. Mulle tää on hemmetin raskasta ja kun mun läheiset vain syyttelee mua eikä olla yhtään edes tukena. Mie tarvisin jonku läheisen joka ois myös tukena eikä syyttele ja kerro kuinka vitun itsekäs mie olen ja syömällä kaikki ois taas kunnossa. Mulla on vielä tää vaikea masennuski jonka takia oisin jo valmis menemään osastolle vähäksi aikaa, koska elämä tuntuu niin raskaalta, mutta enhän mie sinne mene koska vanhemmat ei halua että meen sinne! Toinen sitte ahdistuslääkkeet jotka haluisin niin eihän mun vanhemmat anna mun alottaa niitä vaan sanoo, että ne on vasta viimeinen vaihtoehto. Mitä vaihtoehtoja mulla viellä muka on?
Mulla alkaa pikkuhiljaa loppuun voimat tähän touhuun...
Mulla alkaa pikkuhiljaa loppuun voimat tähän touhuun...
En miekää ymmärrä et miten sun porukkas ei voi käsittää sitä. Ensinnäkin ne vois vähän miettiä ja ottaa huomioon muutama asia:
VastaaPoistaa) Anoreksia on sairaus eikä mistään sairaudesta ei parannuta sormia napsauttamalla.. Toki se ois helppoo niin et "jippii napsautetaan sormia ni kaikki on hyvin" mut ikävä kyllä, se ei vaan toimi niin.
b) Anorektikolle ei voi vain sanoa et joo lopeta tuo pelleilys ja ala syömään koska se ei vain toimi niin sillä anorektikonhan ongelma on just siinä syömisessä.
c) Anoreksia on syömishäiriö ja syömishäiriötä -kuten ei muitakaan sairauksia valita valita itselleen tyylillä et joo, mäpä haluun sairastaa tätä sairautta. Sehän kuulostaa jo ihan naurettavalta, vai mitä?
d) Anorektikko tarvitsee apua ja todella paljon tukea syömisen kanssa, ei syyllistämistä eikä saarnausta siitä kuinka pitäisi syödä ja liikkua sopivassa suhteessa ruokailuun. Anorektikko ei ole tyhmä ja hän tietää kyllä itsekkin että hänen täytyy syödä. Anorektikko tietää ja ymmärtää ettei hänen touhunsa oo normaalia, mut siinä vaiheessa kun hän huomaa sen on jo liian myöhäistä peruuntua. Anoreksia on päässyt siinä vaiheessa jo valloilleen ja vallannut sekä mielen että kehon (keholla tarkoitetaan tässä yhteydessä nyt sitä että anorektikkohan haluaa laihduttaa koska on omasta mielestään lihava. Hän tekee kaikkensa laihtuakseen ja tottakai laihuus näkyy kehossa. Parempi yhdiste ois kylläkin mieli ja ajatukset, mutta ihan sama) eikä anorektikko enää pysty hallitsemaan tilannettaan vaan se lähtee väkisinkin käsistä. Parantumisessa edesauttaa sairastuneen oma motivaatio (toive muutoksesta -ja muutosten tekeminen -vaiheet), läheisesten tuki ja kannustus.
e) Anoreksia ei ole sairastuneen vika. Vika on ympäristön eri tekijöissä (esimerkiksi koulukiusaaminen, läski-kommentit, joku tietty harrastus (baletti, taitoluistelu..jne.), muutokset jne.) Syyllistäminen ja syyllisten etsiminen ei auta sairastunutta yhtään vaan päinvastoin. Se vaan pahentaa sitä tilannetta. Tärkeintä ois vaan keskittyä tukemiseen ja tsemppaamiseen. Annappa nää 5 faktaa porukoilles luettavaks ni eiköhä neki opi jotai.