Läski leiriläinen

Mie näin unta, että mun vanhemmat oli laittanu mut läski leirille. Se oli tyylii suurinpudottaja settiä. Viime yönä en saanut nukuttua kuin 2h hyvällä tuurilla. Katsoin kelloa 3.00 yöllä enkä ollut nukunut vielä minuuttiakaan.  Klo 5.00 mulla oli herätys ja tuona välilläkin hereäilin vähän väliä.

Mua vituttaa ja väsyttää ja koko päivä on menny päin helvettiä. Töissä piti taistella, että sai pidettyä edes silmät auki. Voisi mennä kohta nukkumaan! En kuitenkaa saa siltikään unta, koska päässä pyörii niin monia ajatuksia enkä saa niistä edes kiinni. Nukkuminen on mahdotonta. Tänään mulla on ollu poikkeuksellisen kylmä ja palellut, enkä muista milloin olisi palellut näin paljon... Mulla on pitkätkalsarit, villasukat, skinny sveat pantsit, pitkähijainen, huppari ja viellä villasukat ja kaulahuivi. Niiden lisäksi patteri on täysillä ja mie vaan tärisen kylmyyttäni. Tää ei oo kivaa sitten ollenkaan...

Kävin töiden jälkeen psykalla kun mulla oli sinne aika ja jutusteliin niitä näitä ja kerroin mun
dissosiaatio/depersonalisaatiohäiriö kokemuksista ja se kerto, että ne on ihan normaaleita ja monesti tulee niille herkästi alttiinne ihmisille ja johtuvat traumoista ja jos on elämässä meneillään jotain stressaavaa. Se on ikäänku joku suojamekanismi. Ei kuulema vaarallista, vaikka kuitenkin inhottavaa. Mistään uudesta ei puhuttu sielä vaan keskusteltii siitä osastokeikasta ja sinne menosta, että tuleeko psyka sinne mukaan vai onko se mukana webin kautta ja siitä mentästkö kaikki samalla vai ereillä kyydeillä jos tulee mukaan jne.

Kerroin rehellisesti psykalle mun painosta ja siitä, että en aijo noudattaa minkäänlaisia ravitsemus ohjeita tai ruokasuunnitelmia jos mulle sellasia aletaan tekeen. Vaikka vanhemmat tietäs niistä ja mulle annettas lappu kouraan niin se ei onnistu. Psyka kyllä ymmärsi ja usko mua, että jos mie en ala siihen niin silloin mie en ala ja ne ei voi sille mitään. Sanoi vain, että jos löydettäs joku yhtenen ratkasu, jota miekin oisin valmis noudattamaan. Mie oon jo tehny selväksi, että aijon jatkaa laihtumista enkä ota vastaan mitään käskyjä mitä mun pitää tehdä. Vaikka olen normaalipainon alarajoissa eli about 3kg vailla alipainoinen. En tosin tiedä tämän hetkistä lukemaa tarkkaan onko vielä vähempikin matka, mutta suunnilleen.

Tämmöstä tällä kertaa.

Olo on kuin norsulla

Anteeksi tää jatkuva ulkoasun muutos. En vain pitänyt aikaisemmasta ja nyt totesin, että yksinkertainen on kauniimpaa. Vai mitä tuumaatte? :)



Mulla on ollu nyt kauheen lihava olo. Olo on kuin norsulla... Paitsi sehän mie kyllä olenkin.  Entiedä mitä pitäs tehdä, tai tiedämpä. Laihtua. Olen käynyt viimeksi vaa'alla 17.12 eli yli viikko sitten. Tänäänkin olisi ollut mahdollisuus käydä siellä, mutta en uskaltanut. Mua pelotti, että olisin lihonut. Lihominen on pelottavampaa kun kuolema ja lihominen on viimeinen asia minkä haluan tapahtuvan.

Haluan kuolla, en halua enää elää näin. Miksi mua ei voida päästää jo pois? Kun menin aamulla tänään vessaan meinasin pyörtyä sinne. Vessa on vain muutaman askeleen päässä mun sängystä ja parin askeleen päästä vessan ovella tömähdin vessan seinää vasten ja meinasin tiputtaa roikkuvan kynttilän, sillä silmissä sumeni enkä pystynyt kävelemään. Katsoin itseäni peilistä ja näin mustien pilkkujen lisääntyvät ja mun peilikuvan hämärtyvän. Istuin nopeasti alas ja hengittelin kunnes alkoi helpottaa eikä enää pyörryttänyt. Palasin hitaasti takaisin sänkyyni. Onneksi kukaan ei herännyt meteliin...

Tää joulu on ollu taas helvetinmoista oksentelua. Tänääki se taas nähtiin. Menin syömään jotain mikä on kiellettyä ja hetihän se piti saada oksennettua. Mun kurkku on käheä ja veri maistuu suussa. Pakko taas ryhdistäytyä. En saa antaa kontrollin pettää, vaan mun pitää pystyä olla syömättä eikä oksennella. Oksenteleminen ei ole mun juttu, vihaan sitä. Paastoamisella varmistaa sen, ettei mitään ylimääräistä mahassa ole, kun taas oksentaessa. Muutenkin joka ikinen kerta kun oksennan mulla tulee sellainen ole, että menetin kontrollin kun söin ja sitten täytyi oksentaa.

En edes tiedä monta kaloria on tänään tullut, koska oon oksentanu joka kerta kun oon syöny, mutta silti joka kerta en ole saanut tyhjennettyä kokonaan. Syynä mun vanhemmat, kun en halua et ne kuulee. Se hävettäis mua.

Huomenna on taas varmaa yli -25 astetta pakkasta, enkä taaskaan pääse ulos lumikenkäilemään... Mie en vain pysty meneen ulos tollasella pakkasella. Mie vihaan kylmyyttä. Mun huoneenki lämmöt oon vääntäny +25 asteelle, jotta ei tarvis palella. Siltikin välillä tulee kylmä.

Oon viettäny koko loman katsellen Game Of Thronesia ja juoden kahvia, teetä tai kalorittomia limsoja. Illa teen vatsalihaksia ja muuta äänettömiä kotitreeni liikkeitä. Siinä se. On se tämäki elämää...

Maanantaina takaisin töihin viikoksi ja psykakin ois maanantaina. Sen pitäs olla sovittuna se video palaveri aika jolloin keskustelen kahden sen osaston arvioijan kanssa tai sitten psyka on siinä mukana.

I'm losing myself Trying to compete With everyone else Instead of just being me

Mulla on tasan kuukausi aikaa laihtua niin paljon kun irti lähtee. 26 päivä käyn arvioinnissa osastolla. Minusta tuntuu, että ne vain nauraa mut pihalle. Joulu tuli ja meni ja vaikken paljoa ole syönyt niin silti tuntuu ku oisin yhtäkkiä taas lihonu 10kg ku katsoo peilistä ja siksi en uskalla käydä edes puntarilla, koska pelkään sen olevan totta. Mietin vain, että miten se voisi olla mahdollista? Miksi näytän yhtäkkiä entistä paksummalta? Haluan päästä 49kg kun menen käymään siellä osastolla. Mietin mitä ne edes sanoo kun tällänen läski pallero saapuu sinne. Mua hävettää mennä sinne tän kokosena. Olen lihava.  Silti mietin miten mulle mahtuu xs ja s kokoset vaatteet ja miten tän kokonen ihminen niitä voi edes käyttää? Paidoissa käytän xs kokoa ja housuissa s kokoa. Mitä hemmettiä? Mun bmi on tällä hetkellä 19.3, mutta voiko se valhedella? En voi olla näin lähellä alipainoa, mutta näyttää tältä.

Huomenna suunnittelin meneväni ulos lumikenkäilemään, jos ei ole aivan hiton kova pakkanen. Saampa siinäkin kulutettua muutaman kalorin lisää. Pitää alkaa tekemään enemmän treeniä kotona, eikä olla tällänen laiska paska joka istuu päivät pitkät koneella ja kattoo telkkaria.... Haluan vaan saada ajatukset pois elämästä ja keskittyä vaikka siihen ruudun vahtaamiseen.

Musta on myös alkamassa tuleen vainoharhanen tai jtn. Musta tuntuu, että mun perhe, kaverit ja kaikki läheiset puhuu musta paskaa ja ajattelee pahoja asioita. Välillä salaaa kuuntelen mitä ne puhuu ja jos kuulen mun nimen mainitsettavan ajattelen heti niiden puhuvan musta paskaa.

Joulu meni muuten oikein mukavasti ja sain tasan ne lahjat joita olin toivonut, enkä mitään tyhjänpäivästä jota en tarviis. Alko vain ahdistamaan se kun aloin miettimään, että tasan vuosi aloin laihduttamaan... Olin vuosi sitten onnellisempi kun nyt, vaikka vaikeasti masentunut olin silloinkin. Nyt on vain syömishäiriökin tullut mukaan. Aloin miettimään mitä kaikkea ehtii taas tapahtua seuraavan vuoden aikana. Olenko edes elossa? vai olenko päättänyt ottaa itseäni niskasa? tai sitten olen viellä samassa paskassa josta ei irti pääse. 

Tarvon väkisin silti eteenpäin, vaikka tuntuukin niin rankalta, että voisin jo luovuttaa. Tiedän, että mulla tulee olemaan rankkaa seuraavaan kesälomaan asti. Kaikki se rankkuus johtuu vain ja ainoastaan amiksessa käynistä. En jaksa työharjotteluita. Nykyistä on viellä viikko ja sitten kuukausi koulua, kaksi kuukautta työharjoittelua ja vielä yksi kuukausi koulua ennen kesälomaa. Mitä jos kulun tuona aikana lopullisesti loppuun? Mitä jos en enää jaksakkaan? Tuottaisin kaikille pettymyksen. 

Olisi niin ihanaa jos elämä olisi edes hiukan helpompaa. Pitääkö mun kestää tää kaikki. Kokoajan tulee vain lisää paskaa ja hyviä asioita ei tule lainkaan. En usko, että mun elämä helpottuu kun ja jos pääsen muuttamaan omilleni valmistuttuani. Uusi kaupunki ja tuntemattomat ihmiset ja ympäristö kun koti on satojen kilometrejen päässä. Uskon, että mulle tulee koti ikävä. Mulla ei vain ole täällä mitään miksi jäisin. Jos jään tänne niin jumahdan, enkä pääse eteenpäin. Mun ei kuulu jäädä tänne, vaan mun pitää mennä maailmalle etsimään sitä syytä miksi olla elossa. Sitä asiaa joka saa mut jäämään tänne. Haluan joskus tuntea itseni vielä hyväksytyksi ja rakastetuksi. Nyt tunnen vain kipua ja tuskaa. Tuntuu ettei kukaan välitä. Haluisin et joku halais ja kertois kaiken järjestyvän, mutta ei mulla ole ketään jolle kertoa. Oon yksin tässä maailmassa. Tai siltä se tuntuu...

Taidan kuunella BrunuhVillen kauniita biisejä loppuillan ja fiilistellä niitä :) Vaikka monet näistä saaki mut itkeen...

Hyvää joulua!

Nyt on hitto jouluaatto. Kello löi äsken keskiyötä, jolloin päivä vaihtui...  Mua ahdistaa tää päivä kamalasti. Sukulaiset ja pari naapuria käy meillä...En halua huomautuksia keneltäkään siitä kun en syö. En osaa olla normaalisti.... Jouluruoka ahdistaa. Tänään tulee pakosta enemmän kaloreita kun normaalisti, vaikka yrittäisin niitä vältellä. Ehkä pitää ajatella vain, että ne kyllä kuluu nyt loman aikana pois koska voin skipata jokapäivä aamupalankin.... Joulu oli ennen mun vuoden kohokohta ja rakastin sitä joulun tunnelmaa. Miksi nyt tuntuu niin tyhjältä, eikä ollenkaan joululta? En ole kristinuskoinen eikä joulu merkitse minulle sitä mitä se monelle muulle merkitsee. Olen aina vain pitänyt siitä tunnelmasta mikä joulun aikaan on.

Löysin kamerasta alla olevat kuvat ja vasemman puolleinen on otettu tasan vuosi sitten jouluaattona ja oikealla oleva kuva on otettu tällä viikolla. Eli noiden välillä on tasan vuosi. Tasan vuosi on myös siitä kun päätin alkaa laihduttamaan... 

(edit: kuva poistettu.)

Mua pelottaa hieman julkaista tämä postaus, koska en haluaisi tämän blogin paljastuvan kelekkään läheisille... Otan nyt riskin, koska haluan näyttää teille lukijoille millainen muutos on kaikesta huolimatta tapahtunut.

Saatan kirjoittaa tänään viellä lisää, sillä nyt minulla ei ole muuta sanottavaa. Yrittäkää viettää mukava joulu ja ajatelkaa niin, että joulussa on muutakin kun se jouluruokailu eikä sitä kannata stressata liikaa, vaan kannattaa ajatella muita asioita kuten perheen kanssa ajanviettoa. Sanon tuon siksi, että suurin osa lukijoistani taistelee myös jonkin tyyppisien syömisongelmien kanssa.

Päivittelyä

WOW! nyt tuli sellanen mindblow, että saakeli. Luin mun vanhoja muistiinpanoja ja yks oli kirjotettu viime syyskuussa ja siinä lupailin, että painaisin ensikesänä 2015 vuonna 50kg ja lähtöpaino oli 60kg... Siis mie painan nyt sen 52kg ja tosta kirjotuksesta on about 3kk? MAHTAVAA! Ehkä pääsen jo 45kg ensikesäksi ;) Mutta kivempi oisi jos vielä aikaisemmin. Eihän tuohon lukemaan olekkaan enää kuin vain 8kg ja aikaa olisi noin 5kk. Uskon pystyväni saavuttamaan tavoitteeni aikaisemmin. Ongelmat saattavat vain hidastaa prosessia kuten osasto. Mun alipainon rajahan on 49,8kg, joka meinaa, että 45kg on mulle bmi taulukon mukaan merkittävä alipaino. Ja kun oon niin tarkassa seurannassakin.... En pääse noista tyypeistä eroon ennenkun täytän 23 vuotta kun kuulema sinne asti kyseisellä osastolla on valtuudet laittaa potilas pakkohoitoon....

Tänään oli raskas päivä töissä ja vielä kolme päivää pitäisi jaksaa herätä klo 5.00 aamulla... Sitten alkaakin viikon mittainen joululoma, jonka jälkeen vielä viikko töitä ja takasin viikon lomalle ja sitte amikseen takas. Lomalla suunnittelin näkeväni kavereita, koska pelkään etten nää heitä taas moneen kuukauteen... Haluisin kertoo niille mun tilanteesta, mutta en uskalla eikä mulla riitä kantti. Entiä miten ne osais suhtautuu asiaan.

Kohta on joulu ja toisaalta odotan sitä, mutta toisaalta en. Jouluhan on suomessa melkeempä "ylensyönnin juhla" tai siltä se ainakin vaikuttaa. Toistan itelleni päässä, että perheen kanssa yhteinen jouluateria menee hyvin ja syön tasan sen verran ku "normaalisti" ja kierrän ylimääräset kalorit kaukaa niinku aina.  Vietän joulun niinku itse parhaaksi näen ja yritän olla ottamatta stressiä tosta jouluruokailu jutusta...

Ei mulla oo nyt oikeen muuta. Palaveri meni hyvin ja ens psyka käynnillä sovitaan millon voisin puhua web kameran välityksellä sen tyypin kanssa osastolta (se ei siis ollutkaan palaverissa). Se kuulema haluaa puhua rauhassa mun kanssa. Tammikuussa sitten osasto keikka... Käyn siel arvioinnissa ja laaditaan jatko suunnitelma... Jäänkö sinne vai en vai mitä tehään. Kuulema ei kotikonstit enää auta.

Aattelin jos huomenna viitsisin käydä apteekista ostamassa kofeiini tabletteja, koska mun kaikki energia menee hereillä pysymiseen jo pelkästää! Ei oo kiva töissä ku on ihan tokkurassa, eikä järkikään juokse... Saa nähä.

Mua ahdistaa ensi viikko aivan kamalasti. Varsinki huominen työpäivä... Pitää herätä aikasin ja mua ahdistaa olla siellä. Sitte en oo päässy käymään aamu vaa'alla taas aikoihin ja haluisin tietää ne lukemat. Mullon vaan sellanen olo, että oisin lihonu enkä painaskaan 53kg enää. Tuntuu, että oisin syönykki paljon ja kaloreistakaan en ois varma, vaikka muistan joka ikisen suupalan, jonka oon tänää syöny. Keskiviikkona mulla on se palaveri missä jutellaan niiden tyyppien kanssa osastolta ja mua pelottaa kamalasti se. Mulla on sellanen olo, että ensiviikko on ylitsepääsemättömän vaikea. Kokoajan mun yli pyhkii sellanen ahidstuksen väreily, enkä pysty oleen. Henkisesti on niin paha olla ja se repii mua riekaleiksi... 

Sosiaallinen kanssakäyminenkin tuottaa mulle vaikeuksia. En halua lähteä ihmsten ilmoille tai jutella ihmisten kanssa. Jopa lähesten kanssa seurustelu tekee tiukkaa, enkä osaa olla rentona heidän kanssa. Äiti ehdotteli jos lähtisin kaverin kaa jonnekki hotelliin yöksi kahdestaan, ettei tarvi mähötä vain kotona... Mie sanoin etten halua. Mitä jos mie haluun olla kotona niin enkö mie sais? Mun vanhemmat yrittää hirveesti ettiä mulle tekemistä kodin ulkopuolelta... Ne ei ymmärrä etten mie jaksa lähteä mihinkään ja mielummin oon kotona.

Haluan eroon tästä kaikesta. Haluisin lopettaa koulun niin ei tarvis stressata sitä ja haluisin lopettaa psyka ja kaikki muutkin käynnit ja olla rauhassa. Miksi en saa tehdä niin? Miks mua piinataan stressaavilla ja ahdistavilla asioilla. 

Tänään kuitenkin otin itseltäni taas mittanauhalla mitat, jotka lisään tänne myös nyt pitkästä aikaa;

Rinta: 83cm

Vyötärö: 58cm

Lantio: 82cm

Reisi: 44,5cm

Ranne: 14,5cm

Ainakin on silti senttejä lähtentyt, vaikken oo puntarille päässyt. Mittaaminen onkin luottettavampi tapa tarkistaa onko laihtunut kun punnitseminen, mutta tykkään enemmän punnitsemisesta.

Anteeksi sekavuuteni

Mun pää lyö tyhjää ja oon aivan sekaisin kaikesta. Oon kadottanu itseni ja sen mukana elämän. Mie en tiedä mitä mie teen tai kuka mie oon. Kaikki on yhtä sekamelskaa. Syömishäiriö maarittää mut ja mun elämän, se on ainoa jäljellä oleva ystävä, joka antaa mun elämälle sisältöä. Haaveilen ruuasta, mutten koskaan syö sitä. En mie oikeesti mikään nirso oo vaan kiellän kaiken. Jankaan itselleni, että vihaan ruokaa ja rakastan juoksemista vaikkei se oikeesti ookkaan niin. Valhetelen itselleni jatkuvasti ja pelailen pelejä.

Ennen täytin tyhjyyden syömällä, mutta lihoin sen seurauksena, jonka takia vihasin mun elämää viellä enemmän. Nyt täytän tyhjiön kontrolloimalla ja tiputtamalla painoa. Ajattelen, että oon tyytyväisempi mun elämään jos oon vielä laihempi. En uskalla/pysty aloittamaan paranemista, vaikka muut niin haluis. Oon liian heikko, että uskaltaisin tehdä niin. En halua lihoa. En haluis, että ruoka on se joka on mun elämän isoin juttu ja jonka ympärillä kaikki pyörii, mutta niin se on ollut jo monta vuotta tavalla tai toisella...

Tää koko juttu pelottaa mua ja mie pelkään sitä, että jokun päivä herään ja lopetan tän tappamalla itseni. En haluis satuttaa muita ja haluisin löytää sen asian minkä vuoksi elää. Haluisin tietää kuka oon ja mitä haluun elämältä. Se asia on vain iso kysymysmerkki. Elämässä on monta polkua, jota voisi seurata ja paljon valinnan varaa. Haluunko jatkaa mun nykystä elämää joka sisältää pakonomasta laihduttamista ja elokuviin/sarhoihin vetäytymistä ja suljen itseni piiloon muulta maailmalta eristäytymällä siitä? Onko tää edes normaalia? Onko mahdollista kadottaa itsensä? Tai voinko löytää itseni uudelleen?

Niin paljon asioita on jo tapahtunut ja nykyhetki määrittää mun tulevaisuuden. Tällä hetkellä se johtaa osastolle hoitoa ja läheisten satuttamista samalla. Mun opinnot viivästys ja elämä menis ikäänku pauselle. Ehkä se pause oiski hyvä kun oon luovuttamis pisteessä, levon ja mietiskelyn tarpeessa. Oon silti sen verran täydellisyyttä tavoitteleva, etten halua jäädä elämässä jälkeen kun muut muuttaa ja jatkaa elämää niin en halua jäädä paikoilleni.

Haluasin palata 10 vuotta taaksepäin jos se olisi mahdollista. Haluaisin tehdä kaiken toisin. Pärjätä koulussa, saada paljon kavereita, olla samanlainen kun muut etten oisi joutunut koulukiusaamisen uhriksi. Silloin en olisi masentunut, syömishäiriöinen ja eristäytynyt vaan onnellinen ja tietäsin kuka oon ja mitä haluun. Sillon kaikki ois toisin. Se ei vain ole enää mahdollista... Peli on menetetty. Mie hävisin.

Osastolle(ko)??

Mun pakko tulla nyt avautuun mitä tänää on tapahtunu. Tulin töistä kotiin ja mulle kerrotaan, että musta oli tehty lähete osastolle... Sain melkein sydänkohtauksen kun kuulin tuon ja menin ihan shokkiin. Ensiviikolla video palaveri niiden tyypien ja mun vanhempien, lääkärin ja psykan kaa. Tammikuussa meen käymään siellä osastolla ja ehkä jopa jään sinne silloin. Mie en halua :((....

En oo tarpeeks laiha enkä tarpeeksi huonossa kunnossa, että mun pitäisi sinne mennä! Mie en ole valmis menemään osastolle ihan oikeesti. Mun pitää yrittää kusettaa niitä tyyppejä, että välttyisin siltä. Mua pelottaa aivan kamalasti. Se ei oo ratkasu! Koska heti kun pääsisin sieltä jatkaisin siihen mihin jäin. Mie en halua lihoa! Jos lihon niin tapan itteni en kestä elää tämmösenä löllykkänä, enkä varsinkaan viellä lihavampana.

Nykö se tapahtuu? Mie en halua. Oliko mun verikokeet sitten niin vinksallaan, että se lääkäri päätti tehdä lähetteen ilman, että siitä puhutaan palaverissa eka mun vanhempien kanssa? Onneksi huomenne on psyka niin saan hiukan selvennettyä tätä asiaa.

Mitä mun pitäs tehä ja ajatella? Oon aivan hukassa. Mie en halua.

En kirjoita enempää sillä oon niin sekasin, ettei tästä tuu mitään. Halusin vain tulla kertomaan.

Vuosi meni

Pian siitä on vuosi. Vuosi siitä kun pakonomainen laihduttaminen astui elämääni. Vuosi sitten painoin 89kg ja muistan sen hetken vielä niin elävästi kun nuo luvut ilmestyivät puntariin. En ymmärrä... Olen 4kg päästä alipainoinen ja näytän edelleen läskiltä? Enää neljä kiloa niin olen ALIPAINOINEN. Saanko kysyä mitä helvettiä? Mie en pysty uskoon sitä, sillä mulla on viel, vaikka kuinka paljon ylimääräistä kehossa. Miten voin olla tyytyväinen kun olen tavoitepainossani? Mun tavoitepainoonkaan ei ole enää niin kamalan pitkä matka vaja kahdeksan kiloa enää. Miten se voi riittää? Mitä mie teen kun olen tavoitteessa? Asetanko mie taas tavoitteen alemmaksi? Mie en tiä yhtään mitä mun pitäs tehdä silloin... 

Mie en tiedä voinko enää lopettaa tätä. En usko pystyväni. En halua luopua tästä elämän tavasta, mua pelottaa. En halua syödä normaalisti enkä lopettaa tätä kontrolloimista. Tää on se juttu missä oon ainakin hyvä ja johon voin itse vaikuttaa, vaikka koko muu maailma sanos mitä. 

Tää on ollu ihan hullu vuosi, niin paljon asioita on tapahtunut ja niin moni asia on muuttunut, eikä mikään tule olemaan koskaan, kuten ennen. Mie voin kuitenkin sanoa, että selvisin taas vuoden, enkä päättänyt sitä kesken. Ehkä se mikä pitää mua elossa on pakonomainen laihduttamisen halu ja ehkä mussa elää vielä pieni toivon kipinä, joka uskoo, että ehkä vielä asiat muuttuis ja saisin halua elää, etten tuottais pettymystä mun läheisille.

Tapasin myös vuosi sitten erään ihmisen. Ilman häntä en välttämättä ois enää täällä... Tämä henkilö varmaan tulee lukemaan tämän postauksen ja haluan sanoa, että oot aivan älyttömän ihana ihminen ja tärkeä mulle!<3 Mie lupaan sulle, että me tavataan vielä kasvokkain jonain päivänä. Toivottavasti mahdollisimman pian. Aijon tehdä sen todeksi, enkä petä sua sen suhteen! Oon kertonu sulle monia asioita itestäni joita kukaan muu ei tiedä sun lisäksi. Oot mulle yks läheisimmistä ihmisistä tällä hetkellä. Kuvittele me ollaan tunnettu jo vuosi. Kun on tuntenut toisen jo vuoden se ystävyys ei varmasti katoa koskaan! Varsinkin kun ollaan juteltu päivittäin. Enkä mie aijo jättää sua ikinä yksin ja jos/kun joudun osastolle se on vain väliaikainen aika jolloin me ei  ehkä pystytä jutteleen niin useasti, mutta se on vain väliaikaista, eikä kestä ikuisuutta.

Olen elossa

Oho se on jo viikko vierähtänyt viimeisestä postauksesta. Ajattelin tulla kertomaan, että olen kuitenkin viellä elossa. Mulla alko työharjottelu, kuten kerroin ja sen on rankkaa puhaa! Seisomista 6h päivässä, mutta tykkään siitä sillä kalorit palaa paremmin. Oon ollut tosi väsyny ja heti kun oon tullut töistä kotiin oon käyny vain nopeasti koneella, tehnyt kotityöt ja melkein samantien mennyt nukkumaan. Mitä oon poltetuiden kaloreiden lisäksi myös saanut on rakot jaloissa ja rasitusvamma kädessä :)) Onneksi ne ovat jo paranemaan päin...

Puntarille en ole päässyt ja luultavasti seuraavan kerran pääsen vasta 11pvä torstaina, kun mulla on vapaapäivä ja muulla perheellä on töitä/koulua. Viimekerralla painoin sen 54,2 ja toivon tosiaan, että ensi kerralla painaisin jo jotain 53kg. Vaikken puntarille ole päässyt niin silti mun vyötäröltä ja reisistä on lähtenyt muutama sentti viime mittauksesta, eli pakko mun on olla laihtua.

Eilen kävin shoppailemassa ja siellä oli ihan kivaa kun pääsin irti arjesta. Se kyllä näkyy mun raha tilanteessakin nyt... Hups! Noh ei sille mitään voi ja harvoin edes käyn shoppailemassa.

Mulla on seuraava psykiatrin käynti ensi tiistaina, enkä tiä yhtään mistä sille taas avautuisin... Luultavasti panikoin siellä sitä perhepalaveria ja sekin päivämäärä lyödään lukkoon kun nyt tiedän mun työvuorot.

Syömiset mulla on mennyt suht hyvin. Päivässä noin 150- 350kcal... Yritän kyllä pitää alle sen 300, mutta joskus se ei onnistu ja se kyllä ahdistaa kun niin käy... Esimerkiksi eilen söin aamulla lasin luonnon jugurttia ja sitten iltapäivällä shoppailessa subwaysta leivän...Se leipä sai mun kalorit paukkuun ja mua ahdisti aivan kamalasti syödä julkisessa paikassa kun tuntu, että jokaikinen ihminen siellä arvoi mun syömisiä ja kui läski oon jne... Yritän ajatella että eilinen olisi joku buustipäivä ja nyt mun keho ei mee säästöliekeille.

En keksi nyt mitään sen järkevämpää kirjotettavaa ja oon miettiny jos tekis jonku aihepostauksen, mutta en tiedä vielä mistä... Mulle saa antaa ehdotuksia :D Ois kiva paneutua johonki kunnolla, eikä vain näitä ei aiheellisia kuulumis/rage postauksia....Mietin liittyiskö se johonki mitä oon kokenu menneisyydessä tai jokin missä kerron mikä syömishäirö oikeasti on ja asiat jotka ovat faktaa ja mitkä kuviteltua esim "anorektikot ovat aina alipainoisia" tyyllisiä oletuksia. Voisi myös liittyä ihan johonkin muuhun kuten mun uskomuksiin tai vaikkapa yleisesti koulukiusaamisesta ja mun kokemukset siitä.

Eipä tässä muuta. Yritän selvitä sunnuntaihin jolloin mulla ois vapaapäivä...