Nyt on pakattu ja aamulla lähtö osastolle. Tunteet ja ajatukset ovat hieman sekaisin tällä hetkellä. En oikein tiedä mitä pitäisi ajatella tästä... Olen itseppäinen ja tempperamenttinen persoona, joten tiedän, ettei tästä tule yhtään helppoa. Mun motivaatio "parantua" on myös nolla. Toivon, että en joudu olemaan tuolla montaa kuukautta, kun yksi kuukausi on minimi määrä mitä tuolla ollaan. Pelkään myös, että itsepäisyyteni johdosta mut siirretään suljetulle jos tuolla loppuu keinot kesken...
Alan pikkuhiljaa tajuumaan, että kaikki ei ole ihan okei ja ehkä mie olen sairas. Kuitenki se sairas osa mussa on niin paljon vahvempi kuin terve, että se peittoaa sen 100-0. Mua pelottaa liikaa päästää irti ja tehdä kuten lääkäri käskee ja syödä. Tämä on kaikki mitä mulla on ja missä oon taitava, jossa tunnen onnistuvani ja joka palkitsee mut. Kun olen nyt ollut 5 päivää syömättä mun olo on hyvä, koska tiedän, että päivä onnistui ja laihdun. Nyt vain pienikin suupala pelottaa, enkä uskaltaisi syödä edes porkkanaa. Mulla on niin kevyt ja hento olo kun en ole syönyt ja haluan tän vielä jatkuvan. Voisin lakata syömästä kokonaan. Se olisi niin helppoa.
Mun vanhemmat ottaa mun osastolle joutumisen tosi raskaasti. Mie en haluaisi nähä niiden kärsivän tai murehtivan musta. Jos saisin itse päättää niin haluisin, että kaikki jättäis mut rauhaan, eikä kiinnittäs huomiota. Saisin toimia miten haluisin. Se ei kuitenkaan ole enää mahdollista. Mua sattuu kun mun läheisiin sattuu. Varsinkin kun se johtuu musta.
Mun ajatuksen on niin sekasin, ettei tästä kirjoittamisesta nyt tule mitään. Kerron kuulumisia viimeistään ensi viikonloppuna ja miten mulla menee :)
Hyvin se menee! :) tsemppiä! Tiiän et se tuntuu pahalta satuttaa läheisii, mutta et sä niitä oikeesti satuta. Ne on vaa surullisii ku niiden rakkaalle on käyny jotai tommosta. Eikös siin oo hyvä motivaatio yrittää syödä, yrittää olla ilonen, yrittää parantuu. (Aika syvällistä kyllä) Mutta voimia sulle! :)
VastaaPoistaVoi Syrena! <3 Kovasti voimia ja jaksamista! Tilanne nyt vain on tämä, että sä oot osastolla, joten yritä keskittyä siihen mitä sulle siellä voidaan antaa ja tarjota. Älä mieti/murehdi sun perhettä, sillä se pärjää kyllä, kun ne tietää, että sä oot siellä. Sua yritetään vain auttaa, eikä satuttaa. Kokeile mitä tapahtuu jos otat avun vastaan. Tiedän, että mun on helpoo kirjottaa tällaista, koska en ite oo sun saappaissa, mutta tarkoitus on vaan auttaa sua.
VastaaPoistaOdottelen innolla sun kuulumisia sieltä suunnalta. :)