Ensimmäinen päivä

Mietin uskallanko kirjoittaa tätä postausta, koska sen perusteella mut voidaan hyvinkin buustata. Päätin tehdä sen silti. Aamulla kävin sairaalassa tekemässä veri, virta ja ekg kokeet, jonka jälkeen mentiin sinne osastolle jonne luulin meneväni... Juteltiin siellä ja mua taas tentattiin ja kyseltiin kysymyksiä. Mun fyysinen tila on kuulema niin huono, että ensin mun pitää mennä vuodeosastolle ja vasta sen jälkeen muy siirrettään sinne oikeelle osastolle. Kuitenki jos keinot täällä loppuu kesken mut lähetetään suljetulle. Uhattiin jopa, että huomenna tai ylihuomenna laitettaisiin nenämaha letkuun. En ollu syöny mitään viiteen päivään ja tänään sain alas kaksi lusikallista mustikka viiliä. Iltapala aika tulee vielä, mutta en pysty syömään tänään enempää. En pysty. Vessaankin pääsen vasta puolen toista tunnin päästä.

Ainoa hyvä asia tässä päivässä on, että pääsin näkeen paljon painan. Sieltähän tuli 46kg ja lääkäri kattoi mun bmi:n ja sano, että se on 16.0. Eli vakavan alipainon rajassa. En usko sitä, koska oon vielä näin iso. Enää 1kg mun tavote painoon, eikä se riitä mulle. Se ei riitä. Olen liian iso. VALTAVA. Miten mie kuitenkaan voin jatkaa laihduttamista jos oon täällä? Miten mie sen teen? Haluan painaa 40kg.

Aloin itkeen kun mun vanhemmat lähti ja jätti mut tänne. Itkin myös kun yritin syödä sitä viiliä... Mulla on vaikea olla. Kun näin surun mun vanhempien silmistä, se sattu. Nekin luuli, että pääsisin viikonloppuna kotiin, mutta en pääsekkään. Mun pitää olla täällä sairaalassa vuodeosastolla jossa on aivan liikaa sääntöjä ja aivan liian tylsää. Mua ahdistaaa jos ne laittaa mahanenä letkun. Revin sen hiiteen!

Olen vielä pysyny kilttinä, koska mua ei olla pakotettu mihinkään ja saan syödä vielä sen mitä ite voin ja haluun. Ääni kuitenkin tulee muuttumaan kun mua yritetään pakottaa. Pistän vastaan.

En ehdi nyt kirjotella enempää, koska kohta tämä puhelinkin viedään pois. Älkää ihmetelkö jos on paljon kirjoitusvirheitä sillä tämänkin kirjoitin puhelimella...