Mun pää lyö tyhjää ja oon aivan sekaisin kaikesta. Oon kadottanu itseni ja sen mukana elämän. Mie en tiedä mitä mie teen tai kuka mie oon. Kaikki on yhtä sekamelskaa. Syömishäiriö maarittää mut ja mun elämän, se on ainoa jäljellä oleva ystävä, joka antaa mun elämälle sisältöä. Haaveilen ruuasta, mutten koskaan syö sitä. En mie oikeesti mikään nirso oo vaan kiellän kaiken. Jankaan itselleni, että vihaan ruokaa ja rakastan juoksemista vaikkei se oikeesti ookkaan niin. Valhetelen itselleni jatkuvasti ja pelailen pelejä.
Ennen täytin tyhjyyden syömällä, mutta lihoin sen seurauksena, jonka takia vihasin mun elämää viellä enemmän. Nyt täytän tyhjiön kontrolloimalla ja tiputtamalla painoa. Ajattelen, että oon tyytyväisempi mun elämään jos oon vielä laihempi. En uskalla/pysty aloittamaan paranemista, vaikka muut niin haluis. Oon liian heikko, että uskaltaisin tehdä niin. En halua lihoa. En haluis, että ruoka on se joka on mun elämän isoin juttu ja jonka ympärillä kaikki pyörii, mutta niin se on ollut jo monta vuotta tavalla tai toisella...
Tää koko juttu pelottaa mua ja mie pelkään sitä, että jokun päivä herään ja lopetan tän tappamalla itseni. En haluis satuttaa muita ja haluisin löytää sen asian minkä vuoksi elää. Haluisin tietää kuka oon ja mitä haluun elämältä. Se asia on vain iso kysymysmerkki. Elämässä on monta polkua, jota voisi seurata ja paljon valinnan varaa. Haluunko jatkaa mun nykystä elämää joka sisältää pakonomasta laihduttamista ja elokuviin/sarhoihin vetäytymistä ja suljen itseni piiloon muulta maailmalta eristäytymällä siitä? Onko tää edes normaalia? Onko mahdollista kadottaa itsensä? Tai voinko löytää itseni uudelleen?
Niin paljon asioita on jo tapahtunut ja nykyhetki määrittää mun tulevaisuuden. Tällä hetkellä se johtaa osastolle hoitoa ja läheisten satuttamista samalla. Mun opinnot viivästys ja elämä menis ikäänku pauselle. Ehkä se pause oiski hyvä kun oon luovuttamis pisteessä, levon ja mietiskelyn tarpeessa. Oon silti sen verran täydellisyyttä tavoitteleva, etten halua jäädä elämässä jälkeen kun muut muuttaa ja jatkaa elämää niin en halua jäädä paikoilleni.
Haluasin palata 10 vuotta taaksepäin jos se olisi mahdollista. Haluaisin tehdä kaiken toisin. Pärjätä koulussa, saada paljon kavereita, olla samanlainen kun muut etten oisi joutunut koulukiusaamisen uhriksi. Silloin en olisi masentunut, syömishäiriöinen ja eristäytynyt vaan onnellinen ja tietäsin kuka oon ja mitä haluun. Sillon kaikki ois toisin. Se ei vain ole enää mahdollista... Peli on menetetty. Mie hävisin.
♥
VastaaPoista