Eilinen iltaki meni posliinipyttyä halailessa ku porukat lähti jonnekki ja jäin yksin kotiin niin päätin heittää maha laukun sisällön viemäriin. En kylläkään kaikkea saanut ulos ku sisko ehti tulla sisälle...
Muutenki syöminen on niin saatanan ristiriitasta puuhaa.. Ainakun oon syöny tulee paha ja ahdistunut olo. Mie kyllä pystysin syödä tiettyjä ruokia mielinmäärin ja vaikka houkutus iskiski mie en saa tehä niin. Sen jälkenen olo ois niin paha että mielummin jätän syömättä. Mulle on kehittyny hyvä itsekuri.
Ei mulla oikeen mitään ookku et tää sairaus vie kaiken tilan mun ajatuksista ja nää syömishäirö ajatukset on vallannu mun mielen. Nää ajatukset ei katoa vaan on mun päässä 24/7. Tää hallitsee mua enkä mie itteeni. Silti en oo valmis tekeen muutosta, koska en halua lopettaa laihtumista. En ole valmis syömään normaalisti. Vaikka tää kuluttaaki mua paljon ja se syö mun elämää.
Kukaan ei ymmärrä miltä musta oikeesti tuntuu. Kukaan ei nää kui paljon mua sattuu. Mie oon tottunu jo oleen yksin näiden ajatuksien kaa mutta silti se sattuu.
Mun elämä on tällä hetkellä tosi sekasin enkä tiedä mitä sille tekisin. Kaikki on yhtä sekamelskaa. En jaksa...
Jos vain voisin lopettaa syömisen kokonaan.
Mullei oo tälle päivälle mitään suunnitelmia. Ilalla käyn vain lenkillä juoksemassa. Rakastan juoksemista. Se tunnekku saa laittaa napit korville ja antaa musiikin pauhata ja juossa niin nopeaa ku jaloista pääsee.. Se vapauden tunne. Päästän kaikki ajatukset päästä ja juoksen. Se on mun päivän koho kohta. Siksi mua pelottaaki ku talvi tulee enkä voi enää juosta..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti