Sekavia ajatuksia

Kaikki on niin sekasin. En tiedä miten olla. On raskas hengittää ja mulla on omituinen olo... Mitä tää on? Onko tää normaalia? Mitä helvettiä mun pitäisi tehdä?

Mulla on tosi yksinäinen olo. Mulla ei ole ystäviä, ei ketään kelle puhua. Minne mun ystävät meni? Miksi kaikki hylkää mut?

Yritän elää minimillä energia määrällä nyt siinä toivossa, että laihtuisin nopeampaa. Mulla on luultavasti about 2 viikon päästä terveydenhoitajalla punnitus ja haluan, että ehtisin pudottaa viellä hiukan painoa siihen mennessä. Viime kerralla kävin joskus kesälomalla ja painoin noin 67kg tällä hetkellä painan 57kg eli -10kg pudotus viime kesälomasta joka on minusta hyvin, vaikka vauhti on minusta liian hidas... Haluan laihtua nopeampaa, mutta se käy vaikeammaksi. Haluan päästä tavoitteeseni mahdollisimman nopeaa, jotta olisin tyytyväinen itseeni. Sen tiedän, että aijon sinne päässä vaati se mitä tahansa. Aijon olla laiha.

 

Sellainen ilta...

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat

sanaa...

Mulla on ollu nyt tosi vaikeeta jostain syystä... Tuntuu etten mie riitä mihinkään ja oon vaan epäonnistunu läskivalas.. Kyylään itteeni peilistä ja voivottelen kui läski oon ja itku on lähellä... Vaikka oon laihtunu enkä lihonu niin mun ajatukset vaan pahenee. En haluais syödä yhtään mitään ja vähäkin määrä ruokaa on aivan liikaa. Jos kalori määrä ylittää 400 kalorin niin meen paniikkiin ja mahdollisesti oksennan. Tää oksenteleminen on vaan nyt lisääntyny. 

Miks en vaan vois olla laiha!!! Haluan olla laiha enkä mikään ihrakasa... Vertaan itteeni lehtien naisiin jotka on niin kauniita ja laihoja joka saa mut tunteen itteni vielä lihavammaksi ja rumemmaksi.

Mun porukat ei ymmärrä kuinka vaikeeta tää on mulle. Musta tuntuu että mun koko elämä on yhtä tätä vitun sairautta!...  

Mie haluan kuolla pois. Mulla ei oo mitään syytä miks haluaisin elää. Elämällä ei oo mulle tarjottavaa, enkä mie jaksa.

Oon miettiny, että mun koko elämä on ollu yhtä syömishäiriötä. Aikaisemmin kärsin tunne syömisestä jonka vuoksi lihoin. Sinä aikana olin aina jääkaapilla kun olin yksin kotona ja söin niin paljon, että tuli huonoolo. Viime jouluna mulla kuitenkin joku naksahti päässä kun näin puntarilla luvun 89kg ja päätin alkaa laihduttamaan ja siitä syntyki sitte anoreksia ja tähän menessä on tippunut reilu 30kg eikä se todellakaan riitä. Oon vielläki kamala läskikasa. Enkä aijo lopettaa kunnes oon LAIHA. 

Mietteitä

Haluuko ihmiset, että olisin lihava? Mummi sanoo että oon laihtunu liikaa ja äiti sanoo ettei oo varaa ostaa koko vaatekaappia uusiksi ja mitäs menin laihtuun niin monta kiloa muutamassa kuukaudessa. Kyllä mie ymmärrän ettei oo varaa, mutta miksi mulle jää sellanen kuva ihmisten sanoista että mun pitäs olla lihava enkä saa laihduttaa? Eikö ne käsitä etten vittu halua olla läski. Mie en anna periksi vaan miehän vittu laihutan jos haluan. Mun elämä mun valinnat.

Eilinen iltaki meni posliinipyttyä halailessa ku porukat lähti jonnekki ja jäin yksin kotiin niin päätin heittää maha laukun sisällön viemäriin. En kylläkään kaikkea saanut ulos ku sisko ehti tulla sisälle...

Muutenki syöminen on niin saatanan ristiriitasta puuhaa.. Ainakun oon syöny tulee paha ja ahdistunut olo. Mie kyllä pystysin syödä tiettyjä ruokia mielinmäärin ja vaikka houkutus iskiski mie en saa tehä niin. Sen jälkenen olo ois niin paha että mielummin jätän syömättä. Mulle on kehittyny hyvä itsekuri.

Ei mulla oikeen mitään ookku et tää sairaus vie kaiken tilan mun ajatuksista ja nää syömishäirö ajatukset on vallannu mun mielen. Nää ajatukset ei katoa vaan on mun päässä 24/7. Tää hallitsee mua enkä mie itteeni. Silti en oo valmis tekeen muutosta, koska en halua lopettaa laihtumista. En ole valmis syömään normaalisti. Vaikka tää kuluttaaki mua paljon ja se syö mun elämää. 

Kukaan ei ymmärrä miltä musta oikeesti tuntuu. Kukaan ei nää kui paljon mua sattuu. Mie oon tottunu jo oleen yksin näiden ajatuksien kaa mutta silti se sattuu.

Mun elämä on tällä hetkellä tosi sekasin enkä tiedä mitä sille tekisin. Kaikki on yhtä sekamelskaa. En jaksa...

Jos vain voisin lopettaa syömisen kokonaan. 

Mullei oo tälle päivälle mitään suunnitelmia. Ilalla käyn vain lenkillä juoksemassa. Rakastan juoksemista. Se tunnekku saa laittaa napit korville ja antaa musiikin pauhata ja juossa niin nopeaa ku jaloista pääsee.. Se vapauden tunne. Päästän kaikki ajatukset päästä ja juoksen. Se on mun päivän koho kohta. Siksi mua pelottaaki ku talvi tulee enkä voi enää juosta..

Päästäkää jo mut pois...

Mulla on kamalan paha olla... En vain jaksa puhua siitä tai tehdä asialle mitään, koska mikään ei auta. Mua sattuu niin perkeleesti. Eilen mummi kävi meillä ja sano kuinka mun pitäs alkaa syömään ja ajatella muita eikä vain itteeni. Ekaksikki mun syömättömyys ei oo keltään muulta pois. Haluun ollla vaan vittu rauhassa! Toi mitä se sano on yks lause mikä satuttaa mua aika vitun paljon. Sitte se myös kerto, että se näkee jotai painajaisia musta. Mie en halua olla kelleen taakaksi, enkä aiheuttaa toisille pahaa oloa. Se on väärin.

Viikonlopuksikki ois niin saatanasti tekemistä ja asioita mitä pitäs tehä mutta en mie vaan jaksa. Oon niin loppu nyt. En jaksa tehä mitään enkä ees puhua. Haluun vaan nukkua.

Huomennaki pitäs pitää sellanen enkun kiellinen esitys... Vittu mie vihaan luokan eessä esiintymistä ja vihaan tota opea ku se aina antaa noita tehtäviä missä piyää ediintyä. En oo hyvä siinä.

Mitään ei jaksais tehä eikä kiinnostais, muttakun on pakko :))) Nyt taidan laittaa tän puhelimen pois ja pistää roolin päälle ja esittää niin pirteetä ja ilosta!!! 

Ihan ok päivä

Hellou! Kaikki jotka tätä blogia sattuvat nyt lukemaan. Juuri tein päivän urheilu suorituksen 6km pitkä juoksu lenkki ja viisikymmentä vatsalihasta! Nyt sitten suihkun raikkaana :)) Tänään on ollu vähän haastava päivä koulussa, koska piti pitää yksi esitys, mutta kai se meni ihan okei vaikka puhuminen olikin vaikeaa.

Tän päivän syömiset + liikunta on menny musta nappiin, joten mulla on kai ihan ok olo. En ole pahettani tehnyt ja mennyt juomaan kaakaota jossa on aivan vitusti liikaa sokeria ja kaloreita... Yritän päästä siitä eroon juomalla vettä/funlight mehua tai sokeritonta limsaa niin paljon ettei haluta enää yhtään juoda, koska maha poksahtas :DD hehee..

Ei mulla nyt mitään sen kummempaa. Odottelen, että viikko olisi ohi ja saisin nukkua pitkään. Pitäisi jossain välissä käydä terveydenhoitajalla suorittamassa punnitus pois alta. 

VIILTELY HUOMIOHUORAAMISTA?

Netissä ja ulkomaailmallakin viiltely on ollut nyt keskusteluaiheena pinnalla, joten päätin itsekkin ottaa tähän kantaa. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että viiltely ei todellakaan ole mitään huomiohuoraamista. Toki näitäkin ihmisiä löytyy, jotka sillä huomiota hakevat, mutta he eivät välttämättä kärsi masennuksesta yms.

Itse viiltelen vain ja ainoastaan siksi, että mulla on niin paha olla ja ahdistaa eikä mikään auta. Viiltely toimii pakoreittinä siitä olotilasta. Eräänlaisena toisena vaihtoehtona ja henkisen tuskan tukahduttajana. Se auttaa hetken, muttei pysyvästi. Yleensä ihmiset jotka viiltelevät ja heillä on paha olla yrittävät piilottaa sen mahdollisimman hyvin, eivätkä näytä oikeita tunteitaan tai kulje topeilla ulkona esittelemässä arpiaan.

Minusta on idioottimaista kerätä huomiota niinkin vakavalla asialla. Tämä viiltelyn "muoti ilmiö" aiheuttaa myös sitä, että masennusta vähätellään. Siksi monet päätyvät myös itsemurhaan.

Miksi kukaan masentanut haluaisi esitellä viiltely arpiaan? Masentuneet ihmiset eivät todellakaan halua eivätkä hae huomiota. Itse ainakin piilotan arpeni niin hyvin kuin pystyn, etten joudu kuseen. Vain yksi ihminen minun tietääkseni tietää, että viiltelen. Edes mun psykiatri tai vanhemmat ei sitä seikkaa tiedä, enkä halua sitä esille tuodakkaan. Tavallaan häpeän omia viiltely arpiani, mutta ne ovat vain se näkyvä merkki siitä, että mulla on paha olla. Ne ei tule koskaan häviämään vaan pysyvät ihossani niin kauan kuin elän. Ikuisesti. Kuka on niin tyhmä, että aiheuttaisi niitä vasitella ja huomion hakemiseski?

Viiltelyyn jää myös koukkuun samalla tavalla kuin tupakkaan tai huumeisiin. Kun sen kerran aloittaa sitä on vaikea enää lopettaa.

(Alla olevat kuvat ovat omiani,)

Kuulumisia

Noh eilinen meni miten meni... En aijo yksityiskohtaisesti kertoa, koska kuten sanoin en halua paljastaa itseäni edes vahingossa. Olin siis päivän luokan kanssa yhdessä tapahtumassa töissä ja sen jälkeen lähdin keskustaan tapaamaan yhtä kaveria. Hengailtiin ja sellasta ja yhdessä vaiheessa yhdet miehet suostutteli meidät niiden mukaan. Olivat nuoria aikuisia. Mentiin sitten illan päätteksi heidän kämpillensä ja join yhden lonkeron. Ne miehet oli ihan mukavia, vaikka yks niistä hiplailiki mun persettä ja kylkeä ku istuin sen kainalossa. Niitä miehiä oli siis kuusi. Ne tarjos mulle pilveäkin, mutten suostunut. On minullakin rajani. Ne ois kovasti tahtonut, että oltaisiin jääty yöksi ja saunaan mutta kuitenkin lähdin ihan yöksi kotiin. Minulla on viellä hiukat sekavat olot eilisestä enkä oikein tiedä tapahtuiko tuo oikeasti vai oliko kenties unta :D

Nyt sitten istun kotona ja juon vihreää teetä tässä samalla. Mulla on paha olla, enkä oikeen tiedä mitä tekisin. Kaikki on niin raskasta ja vaatii hirveesti voimia. Sekään ei auta asiaa, että painon pudottaminen on muuttunut vaikeammaksi. Mitä mie teen väärin?

Kun kerroin viime kerralla sille psykiatrille siitä, että mua on koulukiusattu 10- vuotta oli ehkä virhe. En halua palata sinne ja puhua siitä. Oikeesti se ahdistaa mua aivan liikaa. MIE EN HALUA KÄSITELLÄ SITÄ. Nyt tuntuu, että mun ois pitäny vain pitää turpani kiinni. Aina sanon jotain mitä kadun myöhemmin. AINA. Tuntuu, että oon pettäny kaikki olemalla tämmönen surkimus joka epäonnistuu kaikessa.

Postaus puhelimella

Mie en tiedä mitä mie ajattelisin, en tiedä mitä tunnen. Kaikki on tyhjää ja täynnä sumua. Ajatukset pyörii kuoleman ja laihduttamisen ympärillä... Oi miksi en vain voi olla laiha? Kohta pitäisi ruveta nukkumaan ja mua kyllä väsyttääkin aivan helvetisti, mutta mun ajatukset ei jätä mua vaan rauhaan. Mietin miten voin kuluttaa lisää kaloreita ja samalla vähentää niitä. 

Huomenna on luokankans yks juttu missä pitää olla mukana ja koululla mun pitää olla 10.00 se meinaa 7.00 aikaan herätystä... Voi perkele sanon minä. Mie en vittu jaksa lähteä minnekkään vaan haluan yksinkertaisesti vain nukkua. Tai viilellä...

Jep, lisää huomenna tai sunnuntaina :) Voisin kehitellä jonkun järkevän postauksen.

Aloitus

Olen miettinyt jonkin aikaa, että pitäisikö minun sittenkin alkaa kirjoittamaan uudestaan blogia. Minulla oli aikaisemminkin yksi, mutta jouduin poistamaan sen kun minun buustattiin. Yksi puoli tuttava siis löysi sen. Onneksi hän ei kuitenkaan rollinut siitä kenellekkään vaan poistin blogin vain hätäännyksissäni. Nyt olen kuitenkin palannut tänne blogi maailmaan sekavien mietteideni kanssa. Ehkä tästä blogista on hyötyä ja ehkä ei... Sempäs näkee sitten. Enää en aijo toistaa virhettäni, että kertoisin jotain mistä minut voitaisiin tunnistaa. Ehkä tämä blogaaminen motivoi minua laihduttamisessa.

Se niistä aloituspuheista aloitetaan... Tämän hetkinen mielialani ei ole mitenkään hyvä tai huono. Tunnen enimmäkseen itseinhoa ja tyhjyyttä. Tänään kuitenkin aijon käydä lenkillä illasta, jos se sitten helpottaisi edes vähän. Tänään olen syönyt aamulla pienen kupillisen jugurttia ja join myös äskettäin kaakaota, josta minulla on nyt vähän huono omatunto... Kävin tälläviikolla puntarilla torstaina? ja painoin 58kg. Ihan hyvä se, että olin laihtunut vaikken kuitenkaan tarpeeksi. Kilot alkavat jumimaan kun kroppa on säästöliekeillä ja painon pudottaminen on vaikeampaa. Minun on silti pakko yrittää.

Eilen kävin psykiatrillani jutustelemassa pitkästäaikaa ja sain kerrottua ensimmäistä kertaa koulukiusaamisn taustastani, vaikka olen jo siellä käynyt 2kk ajan. Mie tykkään kyllä käydä tuolla, vaikken tiedä auttaako se mua yhtään.

Musta vain tuntuu, ettei millään ole merkitystä eikä järkeä ja kaikki on turhaa. Olen omastamielestäni jo elänyt tarpeeksi ja haluun vain nukkua... Tiedän etten tuu koskaan toipuun tästä paskasta, joten miksi ihmiset ei vain anna mun olla rauhassa?