Liikaa rasvaa...

Mua ahdistaa. Katson itseeni peilistä ja näen vain läskiä. Kun syön tunnen kuin ruoka valuu alas mahaani ja alkaa hajoamaan. Se varastoituu kehooni ja lihon... Mua ällöttää. Katson kuin ihmiset syövät rasvaa ja sokeria, mua puistatuttaa. Rasva ja sokeri... Niistä on läskit tehty. Hyi hemmetti! Mua oksettaa edes ajatella.

Mun aivot toimii hitaasti ja hahmottaminen tuottaa ongelmia. Suunnittelen seuraavan päivän ruuat ja kalorit edellisenä iltana niin tiedän mitä on vastassa. Mun kroppa huutaa ruokaa ja nälkä on suuri. Mie en saa luovuttaa. Tahdon päästä näistä hiton vitosella alkavista numeroista eroon! Haluan jo, että mun paino alkaa nelosella. Alan olla kärsimätön.

Tää on kuin unta, josta en pysty heräämään. Olen täysin eristyksissä omassa kuplassani. Mua ahdistaa olla muiden ihmisten seurassa. En osaa olla ihmisten kanssa. Haluan vain juosta ja juosta....

En enää itsekkään tiedä mitä haen tällä toiminnalla. Olen kadottanut narun. Teen vain robottimaisesti kaiken uudestaan ja uudestaan ja vajoan samalla yhä syvemmälle. En halua lopettaa, sillä tämä on kaikki mitä mulla on. Kaikki mitä on jäljellä. Mitään muuta ei olekkaan...

Antakaa mulle anteeksi mie en jaksa...