And the weight of the world's getting harder to hold up

Tämä päivä oli aikamoinen sekamelska ja kerron aivan alusta kaiken aamusta asti :D Haluankin kirjoittaa tästä sillä mulla on niin lyhyt muisti ja voin unohtaakkin myöhemmin pieniäkin asioita tästä päivästä joilla voisi olla merkitystä... Voin aina palata lukemaan tän postauksen.

Heräsin aamulla ja kävin vaa'alla heti kun pääsin. Paino oli 50.5kg! Olin ihan innoissani siitä, että mun paino oli tippunu. Kohta se alkaa jo sillä nelosella! Lähdettiin aamupäivästä ajeleen 2h matkan sinne osastolle porukoiden kanssa ja olin koko automatkan kamalan vaivaantuneen oloinen ja oli älyttömän vaikea edes hengittää... Jotenki mua ahdisti se koko tilanne ja se, että porukat on taas mukana.

Saavuttiin osastolle, ja mentiin ilmoittamaan tulosta jonka jälkeen istuttiin odottamaan. Odoteltiin jokin 15min kunnes tää lääkäri ja psykiatrinen sairaanhoitaja joka on ilmeisesti erikoistunut syömishäiriöihin otti meidät vastaan ja johdatti sokkeloisen osaston läpi johonkin huoneeseen. 

Istuttiin alas ja ne alko kyseleen kaikkia peruskysymyksiä ja sanoivat suoraan mulle ensimmäistä kertaa, että mulla on laitettu mustaa valkoselle siitä, että sairastan anoreksiaa F50.0. Ikinä ennen sitä ei oltu sanottu mulle suoraan vaan kierrellen asiaa. Ottivat multa myös pulssin joka oli matala. Sanoivat, että oon vakavasti aliravittu ja se pitäis saada korjattua. Ne sanoivat etten ymmärrä, että oon sairas ja mun tila on vakava. Siinä vaiheessa kun ne kysy oksentelenko niin tuli syvä hiljasuus ja se sairaanhoitaja sano "taitaa olla vaikea kysymys vastata?" Nyökkäsin vain... Kysyivät myös nää kaikki perus kuukautis jutut jne. Se keskustelu kesti niiden kaa joku 1,5h...

Ne pakotti mut ravitemusterapeutin käynnille ja jos mun syömiset ei ala korjaantuun, (kuten ne ei varmasti alakkaan koska en suostu syömään yhtään nykyistä enempää,koska haluan laihtua) niin sen jälkeen mun on pakko jäädä sinne osastolle. Osasto on kuulema viisi paikkainen ja siellä ollaan maanantaista perjantaihin ja viikonloput lähdetään kotiin kun osasto on kiinni. Sitten jos tilanne menee  vielä oikein vakavaksi mut lähetetään toiselle osastolle joka on aika pirun kaukana ja se on ymmärtääkseni suljettu osasto.

Meinasin alkaa itkeen siellä pariin otteeseen kun alkoi ahdistaan se, kun musta tuntu nurkkaan ajetulta ja, että ois pakko päättää joko syöminen tai osasto. En mie halua kumpaakaan :( Se mun ahdistus alko näkyyn myös siinä, että aloin nauraan yhtäkkiä yhdessä välissä... Se lääkärikin kysy mikä mulla naurattaa niin mie vaan vastasin, että tää tilanne ahdistaa. 

Kävi kamalasti mun porukoita sääliksi kun en haluais olla niille vaivaksi ja huoleksi... Mie en kuitenkaan mitään tälle voi. 

Mun bmi on nyt 18.5 eli ihan siinä rajalla, enkä mie oikein usko sitä, sillä en koe itteeni mitenkään alipainoiseksi vaan enemmänki ylipainoiseksi. Olen lihava vielläkin.... Antakaa mun vain laihduttaa....