Jäin ilalla miettimään, että mitä jos tappaisin itseni? Aloin miettimään jo miten sen suorittaisin ja mitä valmisteluja tekisin. Musta vain tuntuu etten enää jaksa. Oon niin loppu koulun käyntiin ja elämän läpi tarpomiseen, jossa ei ole mitään tolkkua sillä mun elämä on vain täynnä tuskaa ja ahdistusta. Musta tuntuu, että mun sairaudet riistää vielä mun hengen tavalla tai toisella.
Mietin jos kertoisin joululoman jälkeen mun psykiatrille ja ehkä vanhemmillekkin sen kuinka paha mulla on oikeasti olla ja haluan kuolla, koska olen niin loppu. Joulun jälkeen sen takia, etten halua pilata sitä juhlaa vaan haluaisin, että edes muut voisivat pitää silloin hauskaa, vaikka itse en iloa silloinkaan tunne.
Musta tuntuu, että kaikki on aivan sama enkä jaksaisi enää välittää koulunkäynnistä tai mistään muustakaan, vaan haluan jäädä vain makaamaan sängyn pohjalle ikuisiksi ajoiksi... Mie en vain tiedä... Musta tuntuu, että en edes ansaitse kuolla enkä ansaitse päästä tästä paskasta pois ja lopettaa tätä paskaa... Tää on tosi ristiriitaista. ´
Miten voin kertoa mun vanhemmille, läheisille ja kavereille kuinka paha mulla on olla ja haluan kuolla. Miten ne reagoisi? Oon liian heikko kertoakseni. En halua satuttaa ketään mun teoilla ja valinnoilla, vaikka teenkin sitä kokoajan.
Huomenna on mun 17- vuotis synttärit... Ei jaksa. Yksi vuosi taas kulunut, eikä tälle kivulle ja kärsimykselle näy vielläkään loppua. Ei ole valoa tunnelin päässä se on täyttä bullshittiä. Ei mun tapauksessa. Ei enää... Oon liian syvillä vesillä.
Musta tuntuu jo, että oon epäonnistunut laihduttamisessakin... Enkö osaa sitäkään? Tänään oon syöny aamulla jugurttia ja mustikoita ja päivälliseksi riisipuuroa. Lisäksi oon juonu 4 kuppia teetä päivän aikana. Kalori saldo on 383kcal.... Eli 83kcal liikaa. Vittu mikä läski paska oon! Syönykki taas ihan vitusti liikaa. Ois vaan pitäny oksentaa! Lihon tätä menoa varmasti jos en nyt ala ottaa itteeni niskasta kii ja lopeta tätä pelleilyä ja syödä ku porsas. Huomenna mun piti painaa 55kg, mutta puntarille en varmasti aamulla pääse. Heti kun on mahdollisuus niin käyn aamulla. Luultavasti perjantaina tai maanantaina viimeistää.
Vaihdoin myös hieman blogin ulkoasua. Teki mieli hieman vaihtaa sitä ja minusta tuo on ihan ok. Yritän pitää blogini mahdollisimman selvänä ja yksinkertaisena, jotta sitä on helppoa lukea. Haluan sen kuitenkin mukailevan blogini teemaa ja tehdä siitä itseni näköisen. Mitä mieltä ootte? Tarviiko pientä parannuksia vai onko ihan ok?
Nyt tää blogi on jotenkin synkkä kun on musta tausta. :( Jotenkin masentava, mutta ehkä se kuvaa sun oloa. Voimia, älä luovuta vaan puhu asiosta jos siltä tuntuu! <3
VastaaPoistaKiitos :) Yritän purkaa niitä tänne blogiin nyt viellä. Ehkä jossain vaiheessa uskallan puhua ammattilaisille enemmän.
PoistaYmmärrän sinua ja ajatuksiasi. Haluat apua, mutta jotenkin toisaalta ajattelet, että et ansaitse parantua, aiheutat toisille tuskaa tai avun pyytäminen ahdistaa. Pitääpä todeta tähän muutama asia, koska minä ajattelen asioista aika eri tavalla.
VastaaPoistaSanoit, että joulun jälkeen ole harkinnut kertovasi eteenpäin pahasta olosta kun pelkäät, että aiheuttaisit muutoin huonon olon toisille, ilmeisesti siis vanhemmillesi. Itse näen asian aivan eri tavalla. Tiedän, ettet haluaisi olla vaivaksi, ja siitä olen tuolla aiemmissa kommenteissa sanonutkin, mutta vanhempasi rakastavat sinua. Sinun ei tarvitse suojella heitä pahalta ololtasi. Vanhempasi välittävät sinusta, ja sinun tilanteesi tietämine itse asiassa huojentaa heitä. Osaat ajatella myös tosi paljon sillä terveellä puolellasi, ja siitä olen iloinen :). Suosittelen kertomaan pahasta olosta vanhemmille mahdollisimman pian, koska sinä kuitenkin siitä haluat kertoa -koska terveillä ajatuksillasi ymmärrät, että se helpottaa teidän kaikkien oloa.
Avun saamisessa ei ole kysymys ansaitsemisesta, koska apu kuuluu jokaiselle. Tiedän, että tuo ajatus omasta arvottomuudesta ja siitä, ettei ansaitse mitään, kuuluu usein esimerkiksi syihin syömishäiriön taustalla. Siksipä haluan sanoa taas kerran, että minä täällä, ja myös se sinun psykiatrisi ja vanhempasi, pitävät sinua arvokkaana.
Sinä et ole epäonnistuja, vaan ainutlaatuinen ja arvokas ihminen. Hyvää syntymäpäivää :) !
Kiitos viestistäsi! :)
VastaaPoistaHaluan siksi kertoa vasta joulun jälkeen sillä en halua, että muiden joulu menee pilalle sillä, että sanon "Mulla on oikeesti vitun paha olla ja haluan kuolla." Siinä ei oikeen vanhemmat voi täysillä nauttia joulusta jos oma lapsi suunnittelee itsemurhaa... Enkä halua joutua osastolle viellä joulun alla. Kaikkien yhteisen hyvän vuoksi.Kun aijon noinkin raskaan asian ehkä kertoa haluan kertoa sen oikeana ajan kohtana. Joulu on siihen harvinaisen huono ajoitus... Mun pitää jaksaa odottaa.
Ymmärsin tuon siun pointin tuosta joulusta kyllä. Sitä vaan yritin sanoa, että luultavimmin sun vanhemmat olisivat helpottuneita, jos tietäisivät sun itsetuhoisista ajatuksista. Tarkoitan sitä, että vanha klisee pitää aika hyvin paikkansa tuollaisissa asioissa, joten "totuus tekee vapaaksi". Ei se kenenkään joulua pilaa, että kerrot ne ajatuksesi -olet aivan yhtä tärkeä ja rakas sun vanhemmille joka tapauksessa. Luultavimmin myötätunto, empatia, olisi se, joka vanhemmiltasi saisit, eikä se, että joulu menisi pilalle. Ja voihan olla myös, että ne vanhemmat jollakin tasolla saattaa muutenkin aistia, ettei kaikki ole reilassa.
PoistaKyllä ne on varmasti aistinutkin... Kesälomalla kerran iskä tuli mun huoneeseen ja kyseli miksi en syö ja haluanko laihduttaa. Sitte kyseli myös onko musta elämä ihan paskaa. Sanoin, että on. En osannut/pystynyt kertomaan juuri mitään tuolloin ja sanoin vain että ahdistaa ja iskä kokeili mun pulssiaki ja totes, että sen kyllä huomaa. Iskä sai tuolloin tietää sen kuitenkin että minusta elämä on vain paskaa. Juttu tuokion jälkeen iskä alko kai itkeenki, mutta yritti piilottaa sitä... Se sattu muhun niin paljon enkä halua kokea sitä enää ikinä. Se kun näkee jonkun itkevän mun takia sattuu niin helvetisti. Mun iskä on ammatiltaan sairaanhoitaja joka on erikoistunut psykiatriaan. Ei tosin enää tee sitä työtä.
PoistaKerran myös kun äiti yritti pakottaa mua syömään niin sekin alko itkeen ku näki kui vaikee mulla on syödä ja varsinki ku se sano, että mie kuolen tähän touhuun niin vastasin, että "ihan sama" niin se alko heti, että "onko se tämän touhun tarkotus? Onko se sulle ihan sama kuolla?" Mieki aloin tuolloin itkeen siinä ku yritin niellä ruokaa väkisin..
Mua sattuu tää niin paljon, että alan ite itkeen sille ku muut itkee mun takia. Mie en voi mitään, että haluan suojella kaikkia läheisiä tuskalta ja surulta. Mie tiedän mitä sen on. En halua nähä ihmisten kärsivän...
Noista jutuista on kuitenkin jo aikaa tovi... Tapahtui kesälomalla.
Luulen, että syy, miksi isä itkee, on se, että hän kokee empatiaa sinua kohtaan. Aivan varmasti näin on, koska hän rakastaa sinua. Ja sama äidin kohdalla.
VastaaPoistaSun vanhemmat on huolissaan sinusta ja rakastaa sinua, ja siten siun ei kannata ajatella, että heidän itkunsa ja huolensa sinusta olisivat huonoja asioita. He kun haluavat sinulle hyvää, ja se, että kerrot ikävätkin ajatukset, helpottaa vanhempien oloa. Heidän ei tarvitse arvailla, eikä niin paljoa pelätä. Itku kuuluu asiaan, mutta se kun on luonteeltaan sellaista rakastavaa, eikä siten epätoivoista.
Teidän kaikkien tilannetta helpottaa avoimuus.